Hyvässä psykoosissa

Ensimmäinen aamu lomalla, että sain nukkua niin pitkään kuin nukutti. Aamukahvilla löysin Hesarista Sampsa Oinaalan jutun hyvästä psykoosista. Hänhän kirjoittelee kirjeitä täältä korvesta Hesariin.

"Hyvä psykoosi syntyy toukotöistä. Talikon varressa ajantaju katoaa kokonaan. Nälkä ja väsymys unohtuvat. Hidas ja raska työ muuttuu meditatiiviseksi euforiaksi. Kehon koneisto alkaa työskennellä itsekseen, ja ajatukset tasoittuvat. Aistit terävöityvät tuulen suhinalle ja linnun laululle."  Näin Sampsa Oinaala kuvailee maalaiselämän flow´ta. Jotenkin tuttua?

Tässä se nyt on: kahden päivä uurastuksen tulos. En osaa sanoa onko kasvimaan teosta mitään muuta hyötyä kuin se, että kunnon fyysinen rasitus puhdistaa mielen kaikkein parhaiten kouluvuoden rasituksesta. Se on riitti, joka pitää tehdä ennenkuin loma todella pääsee alkamaan.

Kävin aamulla pikkulenkillä metsässä hakemassa kimpun kieloja. Lenkki jäi tosiaan lyhyeksi, sillä sain metsässä kimppuuni miljoona hyttystä.

Viikonloppuna suunnitelmissa Pohjanmaan reissu siskon kanssa. Vaikea reissu: lapsuudenkoti on tyhjänä, ensimmäinen  kerta, kun kukaan ei odota meitä siellä.

Isän kuolemasta tulee tänään tasan viisi vuotta. Myös serkkuni kuolinpäivä on tänään, pikkuserkkuni syntyi samana päivänä, kun serkkuni kuoli. Myös hyvän ystäväni syntymäpäivä on tänään ja toisen ystäväni vanhemmat kuolivat 15.6.

Lomalaisen elämää

Taloa maalataan ja maalareiden kopistelu herättää minut joka aamu seitsemältä. Väsyttää, kun iltaisin en malta mennä nukkumaan tarpeeksi ajoissa.

Aittakin kaipaa maalareita.

Tämän kevään yllätyskasvi: valkoinen lemmikki.

Muurahaiset imevät muiden pionien nuput kuiviin, mutta tämä vuokkopioni ei kelpaa muurahaisille. Onneksi.
Millä ne muurahaiset saisi häädettyä pionien nupuista?

Kasvimaalla olin eilen ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Pakko oli lähteä kesken pois, niin valtavasti oli polttiaissääskiä. Mietin jo, laitanko ollenkaan kasvimaata, kun se jäi näin myöhäiseen, mutta enköhän tästä kumminkin lähde sinne. Aurinko paistaa ja tuulee, hyttyset pysyvät pois.

Vanhassa Valamossa 3

Aurinko paistoi, luonto ympärillä oli kaunis ja eväitä riittävästi eli neljän tunnin vaellus skiitalta toiselle sujui mainiosti, vaikka osaan skiitoista emme päässeet sisään.

Uusin skiitoista on Vladimirin skiitta, valmistunut 2005, muistaakseni. Putinin rakennuttama skiitta, jonka vieressä on Venäjän valtion arvovieraiden majoitustiloja. Arvovieraita ei nyt ollut, joten pääsimme käymään skiitassa, jonka arkkitehtuuri ja koristelu poikkesivat aika lailla muiden Valamon rakennusten vastaavista.

Skiittakierroksen jälkeen syömään ja pikku levolle luostarihotelliin ja sitten iltapalvelukseen. Ehkä nyt on vähän aikaa hiljentyä ja rauhoittua?

Vanhassa Valamossa 2

 Lauantaina puoleen päivään mennessä olimme jo vaeltaneet aikamoisen lenkin luostarin ympäristössä päämääränä lähin skiitta, joka olikin sitten suljettu.

Ehdimme hätäisesti juosta ostamassa vesipullon ja syödä bortskeiton omenatarhan kahvilassa ennen seuraavaa rynnistystä.

Vanhassa Valamossa

Syreenit ja omenapuut kukkivat, kaikkialla tuoksui ihanasti. Takkuisia ja vähemmän takkuisia kissoja vilahteli sinne tänne. Joku kateista suostui jopa poseeraamaan.

Lomalla

Pitkä väli taas postauksissa. Viimeisen työviikon kiireet ja ekan lomaviikon sairastaminen veivät voimat aika  tarkkaan. Pelkäsin jo, etten pääse suunnitellulle matkalle Vanhaan Valamoon, mutta onneksi tervehdyin. Joten perjantaiaamuna nousin iloisin mielin junaan.

 

Usein tuntuu, että asumme kaukana kaikesta. Ainakin, jos lähtee matkoille ulkomaille.Mutta ei aina  kuitenkaan niin: neljän tunnin kuluttua lähdöstä olin jo ylittänyt valtakunnan rajan ja olimme Venäjällä.

Tuttu näky Karjalan Tasavallasta: ränsistyneet, suomalaisten aikanaan rakentamat talot teiden varsilla ovat surullinen näky. En osaa nähdä niissä mitään kiehtovaa rappioromantiikkaa vaan yksinkertaisesti köyhyyttä, välinpitämättömyyttä ja uupumista liian kovaan elämään.

Edellisen kerran olen käynyt Sortavalassa 21 vuotta sitten. Luulin, että kaupunki olisi nyt paremmassa kunnossa, mutta ei. Tilanne on vain pahentunut. Vanhat hienot puutalot, jotka säästyivät sodan jaloista, ovat aivan rappiolla eikä niitä voi kohta pelastaa enää mikään. Sitten nämä neuvostoarkkitehtuurin kammotukset siellä seassa. Masentavaa.

Kaikesta huolimatta kaupungissa asuu ihmisiä, jotka käyvät työssä ja koulussa, hoitavat lapsiaan ja lemmikkejään, tekevät ruokaa, siivoavat ja pyykkäävät, pitävät juhlia ja ovat onnellisia. Toivottavasti ainakin, ympäristöstä huolimatta.





Kun pääsimme Laatokalle, oli jo helpompi hengittää. Laatokka on vaikuttava. Näillä rannoilla isäni taisteli nuorena miehenä, näiltä seuduilta äitini lähti evakkoon. Jollain lailla nämä ovat kotiseutuani niinkuin Pohjanmaa ja Pohjois-Karjalakin. Jossain mielessä kasvoin näissä maisemissa ja  jossain mielessä olen sotalapsi, vaikka synnyin kauan sodan päättymisen jälkeen.

Ainakin Valamoon on  meiltä lyhyt matka: illalla seitsemän aikaan olimme jo luostarissa asianmukaisesti pukeutuneina pitkään hameeseen ja huiviin.