oliko järkeä?

Alan pikkuhiljaa epäillä, ettei näissä minun touhuissa ole mitään järkeä. Muut ovat epäilleet sitä jo pidemmän aikaa. Mikä hullutus oli aloittaa taidehistorian opiskelut?! Eikö minulla ole muutakin MUKAVAA puuhaa?! On on ja on. Mutta kun tämä taidehistoriakin on mielenkiintoista ja mukavaa, mutta tämä esseiden tekeminen ei nyt juuri ole! Pääni halkeaa ja vatsaa kivistää, kun en VIITSISI olla nyt yhtään älyllinen ja järkevä. En viitsisi enää yhtään lukea lähdeteoksia, mutta sitten taas toisaalta en millään viitsisi kirjoittaa ihan puuta heinääkään. Toisaalta ja toisaalta - päätä jo ihminen teetkö hyvin vai huonosti vai teetkö ollenkaan!





Puutarhassa on rauhallista ja kaikki hyvin. Talon nurkalla kukkii valkoinen juhannusruusu, keskellä puutarhaa suloinen vaaleanpunainen Papulan ruusu ja puutarhan perällä suviruusu. Kaikki ihania vanhoja ruusuja. Huolettomia kasvatettavia, kiitollisia kukkijoita.

50

Eilen SE päivä sitten oikeasti oli, vaikka yhdet juhlat on jo pidetty. Aamulla postilaatikossa oli suloinen naapurin tekemä lahja ja mikä yllättävä, ihana sisältö: kuva minusta vuodelta -86, jolloin olin ystävieni kanssa mallina Adlonissa. Esittelimme vaatemuotia 1900-luvun alkukymmeniltä. Sovimme hyvin malleiksi, koska vaatteet olivat pienikokoisia niinkuin kai ihmisetkin silloin. Yhtäkkiä muistin paljon muutakin, kun sain kuvan.

Köyhinä opiskelijoina katselimme silmät pyöreinä hienoa ja kallista ravintolamiljöötä. Meillä ei ollut varaa illaliskorttiin ja näytöksen jälkeen jäimme istumaan takahuoneeseen äimistyneinä ympäristöstä, johon olimme päässeet vähän niinkuin varkain. Samppanjat oli salin puolella tarjoiltu ja niitä oli ilmeisesti kaadettu hiukan ylimääräisiäkin, koska tarjoilija toi MEILLE kokonaisen TARJOTTIMELLISEN täyteen kaadettuja samppanjalaseja.Kippasimme lasit iloisina ja innoissamme,sillä samppanjaa juotiin opiskelijaelämässä vain, kun oli käyty Neuvostoliitossa; sieltähän tuotiin sukkahousuihin tai kyniin vaihdettuja samppanjapulloja. Suomessa samppanja oli opiskelijabudjetille aivan liian kallista tai sitä pidettiin liian hienona juomisena.

Kun samppanjat oli juotu, niin iloinen nauru ja kikatus täytti takahuoneen. Ilmeisesti ilonpito oli sen verran äänekästä, että tarjoilija tuli katsomaan ja totesi meidän olevan hauskasti huppelissa. Ruokailu salin puolella oli loppumassa ja tarjoilija arveli, ettei meitä voi siinä kunnossa kotiinkaan lähettää. Oli parasta yrittää saada jotain tasapainoa aikaan. Ei mennyt kauan, kun tarjoijat kantoivat meille tarjottimilla hienoja ruoka-annoksia, joihin meillä ei missä tapauksessa olisi ollut varaa salin puolella. Niinpä sitte herkuttelimme, nauroimme ja kikatimme. Oli hauskaa. Ihana muisto.



Päivä kului haikeissa tunnelmissa: niin konkreettista, että elämästä on takuulla puolet eletty, voimat ja innostus vähenevät, kolotukset ja väsymys lisääntyvät. Jos joku sanoo, että vanheneminen on mukavaa, niin en kyllä usko. Olen sen verran pinnallinen ihminen, etten pane paljon painoa jollekin henkiselle kehitykselle tai henkistymiselle. Minusta elämän pitää olla kepeää ja iloista, perusonnellista sillä tavalla, etteivät pikkuasiat sitä tasapainoa horjuta. Vaan mitenkä se on mahdollista, jos väsymys, innostuksen puute ja kolotukset vaivaavat?

Illalla tunnelmaa piristi naapureiden ja parin ystävän käynti. Joimme kuohuviiniä, söimme kakkua ja juttelimme. Oli mukavaa.



Aamuaurinko nousi, kun kävin nukkumaan. Oli kaunista.

Tänään sain lahjaksi tanssikurssin ja uskokaa tai älkää, opin fuskun! Sen verran jäi univelkaa viime yöstä, etten taida jaksaa lähteä folk-tapahtumaan ystävien kanssa. Vai pitäisikö ensin nukkua vähän ja lähteä kumminkin? Ilta on nimittäin HIENO.

toisin silmin

Kauneuteen tottuu,sitä alkaa pitää itsestäänselvyytenä ja arkipäiväisenä. Eilen lähdimme tyttöjen kanssa kylpylän terassille iltakahville. Ihastelimme järveä, joka ympäröi kotikaupunkiamme. Pitäisi useammin katsoa vieraan silmin, huomaisi ainutlaatuisen kauneuden, jota tässä kaupungissa on.

barbie rullaluistelee

Minulla ei ollut lapsena barbi-nukkeja, enkä muista, että olisin kenenkään kaverinkaan luona leikkinyt barbeilla. Kasvoin maalla, ehkä sivistys tuli sinne hiukan myöhemmin. Sen sijaan aloitimme vaatteiden ompelun itsellemme jo hyvin nuorina. Nuorena naisena elin tasa-arvon ja naisen itsenäisen elämän vaatimusten aikaa. Ei saanut olla naisellinen ja omaan ulkonäköön tai pukeutumiseen kohdistuneet kohteliaisuudet mieluusti sivuutettiin epäasiallisena käytöksenä. Joten nyt sitten täytyy ottaa vahinko takaisin. Pakko oli ostaa nämä kesämekon kaveriksi,kun vielä pystyy korkokengillä kävelemään. Kai tämä vaatteilla leikkiminen on seurausta ankeasta lapsuudesta maalla ja liian aatteellisesta nuoruudesta kaupungissa ;)



Jos meinaa korkokengillä kävellä kauniisti, niin jostain pitää saada tasapainoa ja kokonaismotoriikan hallintaa. Ihana ilta, siispä rullaluistelemaan. Ensimmäistä kertaa tänä kesänä.Voi että, mitä menoa! Olin aivan varma, että en pitkälle pääse kompuroimatta, mutta niin vaan liikeradat vertyivät ja tein tunnin lenkin. Miten sitä jähmettyykin nykyään niin nopeasti, jos ei koko tee jotain liikunnallista.

hellettä

Aurinko paistoi, kun aamulla heräsin. Oi onnea, sai pukea kesämekon päälleen. Varalta kumminkin villatakki mukaan, kun lähdin kaupungille. Ei kovin positiivinen asenne kesäsäiden suhteen.

Olimme sopineet grafiikan ryhmän kanssa näyttelyn rakentamisen täksi päiväksi ja ensiksi kävimme hakemassa kehystyksessä olleet taulut. Meinasin pyörtyä, kun kahden taulun kehystys maksoi 68 euroa! Tavallista listaa, eikä taulujen koko ollut iso. Olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että halpiskauppojen vaihtokehykset on syynättävä entistä tarkemmin. Ja kansalaisopiston täytyy hankkia leikkuri paspisten leikkaamista varten. Joku raja silläkin on, mitä harrastuksesta voi maksaa.

Siinäpä se päivä vierähti, kun sommittelimme tauluja seinille ja käväisimme kahvilla. Valmista tuli, jäämme odottelemaan avajaisia.

Jos vaihtoehtoina on matka Milanoon tai "baden-baden" (jolla nimellä meidän perheessä kutsutaan pehmustettua luxusmallista aurinkotuolia), niin kummankohan äiti valitsee? Nuorimmainen sai "baden-badeninsa" ja saatan minäkin siinä levähtää, kun koko viikoksi on luvattu hellettä. Turhaan oli villatakki mukana ainakin tänään.

ei sittenkään

Ei sittenkään, en avannut viinipulloa enkä mennyt saunaan vaan nukkumaan. Enkä sittenkään halua pois Suomesta kesällä, kun sää illaksi selkeni ja lähdin puutarhaan. Kyllä vain, innostuin kitkemään vallattomiksi yltyneitä ukon- ja varsankelloja. Siinä samalla saivat kyytiä suopayrtit ja pahimmat heinittyneet kukkapenkit pistin sirpin kanssa matalaksi. Pitää kaivaa lapiolla, jos sieltä vielä jotain saisi talteen.

Ympärillä ihana kesäillan valo, illakoiden ja syreenien tuoksu, kerttusen laulu. Hiukkasen haikea mieli: mies lähti aamulla Kuubaan, vanhimmat lapset ovat viikonlopun omissa juhannusriennoissaan, olemme nuorimmaisen kanssa kahden. Puutarhassa mietin väistämättä edessä olevia muutoksia. Vaikka rakastankin tätä taloa, puutarhaa, peltoja, metsiä, järveä ja vaikka pitkään ajattelin, etten muuta täältä enää minnekään, niin enää en ole siitä niin varma; mies haluaa muuttaa ulkomaille, minä en ainakaan niin kauas kuin hän. Enkä osaa KUNNOLLA mitään vierasta kieltä. Lapset lähtevät, mitä minä täällä teen, isossa talossa yksinäni? Minne minä menen? Varangin vuonolle?

vielä vaan juhannus...

Mitä mä tekisin? Ulkona sataa, eikä huvita lukeminen eikä telkkarin katselu. Ei jaksa oikein jutellakaan kenenkään kanssa. Niin että mitä mä tekisin?

Jos avais viinipullon ja lähtis saunaan?

juhannus?

Voi tätä Suomen suvea! Alkaa tosiaan tehdä mieli ulkomaille, vaikka olen aina ollut sitä mieltä, että kesän haluan olla Suomessa. Taitaa olla aika vähitellen luopua kaikista periaatteista.

Hyvää Juhannusta kumminkin!

juhlista kotiin

Päätin sitten kumminkin pitää NE synttärit. Turnauskestävyys ei riittänyt enää juhlien laitteluun vaan tilasin valmiit juhlat. Sain rauhassa saunoa, avata kuohuviinipullon, kuunnella laulurastasta ja nauttia kesäillasta.



Ensimmäinen lahja, metsämiehen kukkaset. Niin kauniisti sidottu vasta, että en taida raaskia käyttää sitä. Pyysin lahjaksi muistoja minusta; vastan antaja kertoi kuinka tykkäsin nuorena liikkua metsissä, marjastaa ja sienestää. Kuinka isä teki vastoja lauantaisaunaan ja kuinka meillä tytöillä oli kiirus kemuihin. Niinhän se oli.





Juhlien jälkeen lähdössä kemuihin. Niin kaunis kesäyö, lakeudet ja muistot 35 vuoden takaa..... Onnellinen olo.





Sain niin ihania kukkia, että raahasin ne tänne toiselle puolelle Suomea. Ei järkeä, mutta mukava oli ajella ruusujen tuoksussa. Ja vanhoihin pienviljelijäyhdistyksen kuppeihin ihastuin niin MAHDOTTOMASTI, että vaikka koko ajan pyrin luopumaan tavarasta, niin NÄMÄ olisin kyllä halunnut. Sain kumminkin juoda kahvia niistä!





Juhlat pidettiin koulussa, jossa sekä minä että isäni 1930-luvulla kävi kansakoulua. Kyllä vain, olen tosiaan niin vanha, että olen rinnakkaiskoulujärjestelmän kasvatti. Luontokeskukseksi peruskorjatun koulun ilmoitustaululta löytyi vanha koulukuva, jossa isänikin ruokailee. Isän haudalla kävin tietenkin; isän kuolemastahan tuli kaksi vuotta juuri tänä viikonloppuna. Hän eli 90-vuotiaaksi aina elämänhaluisena ja uusista asioista kiinnostuneena. Iloisena ja puheliaana tarinoiden kertojana. Sellainen minäkin haluaisin olla loppuun asti.




Omien juhlien jälkeen juhlittiin vielä ystävän synttärit, tapasin sukulaisia ja kyläilin. Toiset olivat jo palanneet itä-Suomeen ja tulin minäkin juhannukseksi tänne. Sateeseen ja tuuleen, tytär lähti sitten juhanukseksi Raumanmeren Juhannukseen. Aikamoista sukkulointia on nykyihmisten elämä.

Mutta nyt minun pitää mennä syömään. Hyvää juhannusta kaikille!

myrkkyä?

Puutarhaideologiani perusperiaate on luonnonmukaisuus: ei kovia otteita,ei myrkkyjä, ei tasoituksia, ei suoria reunoja ja joka nurkan nyysimistä. Se ei kumminkaan tarkoita, ettei siellä joudu tekemään töitä. Jos puutarhan jättää vahtimatta, niin nokkoset ja vuohenputket kyllä nopeasti valtaavat kukkapenkit ja pensaiden alustat. Villivadelmat ja ruusut työntävät versojaan mahdollisuuksien mukaan ja voikukat valtaavat kasvimaan. Niin nyt on päässyt käymään. Kahteen kesään en ole paljon joutanut villejä rikkakasveja vahtimaan, mutta vanhasta tottumuksesta ne eivät ole uskaltaneet villitä ihan koko puutarhaa. Mutta tämä kevät! Pakko oli luopua periaatteesta ja MYRKYTTÄÄ pahimmat paikat. Eilen tein pitkän ihanan päivän töitä puutarhassa ja luulen, että sittenkin voin pelastaa vanhat maatiaiskasvini. Vaikka sitten myrkkyjen avulla.

huh!

Huh, mikä toukokuu taas! Tässä hiukan tunnelmia: kuun lopusta kuun alkuun. Latasin näköjään kuvat väärässä järjestyksessä.

Koko toukokuu oli NIIN kaunista! En vaan taaskaan ehtinyt ilmoista ja toukokuun vaihtuvista valoista ja heräävästä keväästä nauttia. Töitä, töitä ja kaikkea muuta sälää. Vannoin, että vielä yksi kevät ja sitten olen vaikka palkattomalla virkavapaalla, että kerran elämässä voin vielä vahtia kevään tulon TARKKAAN. Kaikkina vuorokauden aikoina, ilman stressiä.

Mutta nyt on loman ensimmäinen päivä - aamukahvit puutarhassa.




Eilen kävivät viimeiset lakkiaisvieraat. Kellarin varastoja tarkistaessani huomasin, että vielä voisi jonkun pyytää tänään, vaikka suurin osa astioista tuli jo tiskattua ja kuivattua vinttiin varastoon odottamaan seuraavia juhlia. Onko ne sitten minun juhlat vai jonkun muun... aika näyttää.




Mukavat juhlat taas. Vieraita kävi n. 100, tunnelma oli leppoisa ja mukava. Pienellä paikkakunnalla ihmiset tuntevat toisensa ja jutustelu luistaa. Juhlat on kivoja, kun vaan jaksaa järjestää...




Talo oli siivottu, vaikka siistiä meillä ei koskaan ole. Jos ei muuta, niin kissankarvoja on varmasti tuoleilla ja sohvilla. Vinttiin ei tietenkään päästetä ketä hyvänsä, jos jotain kulisseja halutaan säilyttää. Komeroiden ovien avaaminen oli EHDOTTOMASTI kielletty. Ja tarjoilijoita pyysin hillitsemään huutonsa, jos jostain kaapista löytyy kuollut hiiri. Ei onneksi löytynyt.



Nuorinkin pääsi jo yläkoulusta. Isä ihmetteli, miksi käsitöistä tuli vain kahdeksan, vaikka päättäjäismekko oli niin hienosti ommeltu ja sopiva.Harmi vain, että arvosanassa pitää ottaa huomioon muutakin kuin lopputulos. Äidin oppilaana ei ole aina helppoa. Eikä oman lapsen opettajana.



Kevät eteni kuin varkain. Vain pari kertaa ehdin pikkuiselle kuvausreissulle.



Kävin kotiseutuseuran järjestämällä kävelyllä, jossa esiteltiin uutta aseman seudun korjausprojektia. En ollut koskaan kävellyt lehmusten reunustamaa radan vartta, vaikka olen asunut täällä 23 vuotta. Ahdistuneena sanoin eräälle vanhemmalle tuttavalle, että mitä kaikkea olenkaan elämässä menettänyt, kun en tätäkään ole huomannut, vaikka olen näin pitkään asunut täällä. Hän lohdutti, ettei hänkään ole koskaan kävellyt kyseistä reittiä, vaikka on asunut täällä koko ikänsä. Vähän lohdutti: paljon jää huomaamatta, paljon menettää joka päivä.



Yksi päivä meni, kun ajoin sadan kilometrin päähän taidemuseoon tekemään taidehistorian tehtävää. Ihana päivä, tapasin vielä hyvän ystäväni museokäynnin jälkeen.





Ompelukonen oli ompeluvalmiudessa koko kuukauden ja valmista tuli. Onneksi tytöt ovat jo isoja ja niin taitavia, ettei äidin apua tarvita enää juuri muussa kuin sovituksessa.

Tein töitä ja töitä. Valmistelin juhlia, mutta ehdin käydä konserteissa, tanssiesityksissä ja kotiseutuillassa - mikä minut on sellaisesta saanut kiinnostumaan!? Oire vanhenemisesta vai ajatus poismuutosta? Ehdin parille pienelle kuvausretkelle, mutta liian vähäiseksi jäi puutarhassa puuhailu ja kevään etenemisen tarkkailu. Mutta muuten toukokuu oli hyvä. Ja nyt alkoi LOMA!