tiistai 29. tammikuuta 2013

Vohvelikirjontaa



 


Tilasin kirja-alesta Merja Hollin Vohvelikirjonta -kirjan. Odotukset olivat korkealla, sillä Aino Ollilan Vohvelikirjonta -kirja ( painettu 1960) on ihastuttava kaikessa hellyttävässä vanhanaikaisuudessaan. Tilasin Hollin kirjan näkemättä sitä ja odotin uusia raikkaita ideoita vohvelikankaasta tehtyihin töihin. Petyin. Useista malleista jäi olo, että ne on väkisin väännetty vohvelikankaalle - niinkuin esimerkiksi tuo sohvatyyny. Eikö joku muu materiaali ja tekniikka olisi kauniimpi ja toimivampi? Tykkään noista vanhanaikaisista ideoista enemmän ja Ollilan kirjan piirroskuvitus on upea. Ollilan kirja on vaan niin resuiseksi luettu, etten enää raaski antaa sitä oppilaiden käsiin.

Päätin kuitenkin kokeilla kolmasluokkalaisten kanssa vohvelipujotusta pesukintaaseen. Epäilin idean vanhanaikaisuutta, mutta kun tänään kävin paikallisessa lahjatavaraliikkeessä, niin siellähän oli pesukintaita myynnissä! Ei kylläkään vohvelipujoteltuja, mutta kuitenkin. Siispä pujottelemaan!

maanantai 28. tammikuuta 2013

Askartelua




Opetin tänään oppilaille makrameesolmujen tekoa ja se tuntui tosi mukavalta pitkästä aikaa. Piti vielä kotona solmia yksi rannenauha napeista. Innoissani ompelin vielä viime viikon kirppiskankaan pussukaksi. Mistähän moinen harvinainen energiapuuska?

Joka päivä pitäisi askarrella jotain. Siitä tulee hyvä olo.

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Viikon varrelta

Tarkoitus oli tehdä ale-kirjapäivitys, mutta sehän ei onnistunutkaan: edes Chrome ei suostunut lataamaan kuvia, vaikka on viime aikoina ollut hyvin yhteistyökykyinen ja nopea. Siispä teen päivityksen kuvilla, joita blogger suuressa armossaan suostuu lataamaan.




Yleensä haluan työpäivän jälkeen vain kotiin ja keittiön pöydän ääreen kahville ja lehtiä lukemaan. Palautumaan työpäivästä. Mutta saa minut pienellä potkulla liikkeellekin. Puhelinsoitto vain ja lähdin ajelemaan Rautavaaran kauttaVarpaisjärvelle katsomaan ystäväni kokoamaa sikanäyttelyä.


                                                                           
                                                                         


Ystäväni oli koonnut kaikenkaista tarpeellista ja tarpeetonta sikatavaraa ja laittanut ne hauskasti esille. Näyttelyssä oli myös useita sika-aiheisia tilkkutöitä, mutta blogger suostui lataamaan vain tämän yhden ainoan. Osaako joku kertoa, miksi puolet kuvasta latautuu ja puolet jää mustaksi? Sellaista oli tällä kertaa kuvien lataaminen.


Kotiintuomisina oli ystäväni kirjahyllystä löytyneet kirjojen kaksoiskappaleet, jotka sain lahjaksi. 



Kirppikseltä löysin hienon kirjontatyön 50 sentillä ja postissa tuli kanavatyölähetys ystävältä. Lisää kanavatöitä saa lähettää, mattoon menee paljon. Mutta ei liian hienoja, niitä ei raaski ommella matoksi..

maanantai 21. tammikuuta 2013

Kapinallisia


Kolmasluokkalaiset juoksivat iloisina luokkaani, kun huomautin ohikulkevalle yläkoululaiselle alatyylisestä, kovaäänisestä kielenkäytöstä. En saanut kovinkaan ystävällistä vastausta. Luokassa sitten eräs kolmasluokkalainen kysyy: "Ope, miks noi yläkoululaiset on aina niin kapinallisia?" Huvittuneena osuvasta sanavalinnasta vastasin: "Se kuuluu tuohon ikään. Teistäkin varmaan joku käyttäytyy muutaman vuoden päästä samalla tavalla." Kymmenen tähtisilmäparia tuijottaa minua epäuskoisina ja sitten kuin yhdestä suusta:" Ei ikinä!"

Katsotaanpa neljän vuoden kuluttua :)

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Liian lyhyt viikonloppu - taas!



                                                                               
Ostin  vihdoin uudet, lämpimät ulkoiluvaatteet ja kunnolliset talvisäähän sopivat juoksulenkkarit. Onpa ollut kiva lenkkeillä! Koira on ihan mahtava tsemppaaja. Samoin oma fysioterapeuttini, joka antaa aina tilanteeseen sopivat liikkumisohjeet. Ei liian paljon, mutta tarpeeksi. Ennen ajattelin: onko hullumpaa kuin personal trainerit, kuka tällaistakin keksii!? Nyt ajattelen: kaikilla pitäisi olla oma personal traineri, joka jaksaa kuunnella ja tsempata eteenpäin.




Koiran kanssa reippaillaan ja kissan kanssa löhötään. Pakkasilla talo on viileä; oli ihanaa nukkua parvella lämpimässä, herätä ilman kellonsoittoa ja lukea hyvä kirja.



Tilaamani ale-kirjat tulivat. Oli tuttuja kirjoja, iloisia yllätyksiä ja ainakin yksi pettymys. Kiinnostaako kirjaesittely?

Sain pari haastettakin pitkästä aikaa. Kiitos niistä, vastailen, kunhan kerkiän.

torstai 10. tammikuuta 2013

TÄTÄ en tilannut



Tulin töistä kevään ensimmäinen tulppaanikimppu kassissa. Keittiön pöydällä oli minulle viisi pakettia. Viisi! Enemmän kuin jouluna! Mitä olenkaan taas heikkona hetkenä tilannut?



Avasin paketit. Tarrakello. Tarrakello! Tätä en ainakaan tarvitse: poikani alakoulussa tekemä kello on toiminut hyvin 15 vuotta ja toimii varmaan jatkossakin. IvanaHelsingin aamutakki. Kiva kuosi, mutta niin OHUTTA puuvillaa, ettei sillä vanha tarkene koskaan missään. Oriflamen meikkejä. No nämä! Kunpa huulipuna olisi oikeaa sävyä eikä helmiäistä. OIKEA sävy! Ja ripsari! Olin juuri  ostamassa uutta. Tytär kokeili kajalia, oikein hyvä. Puuteri? Sitä ei tässä taloudessa käytä kukaan koskaan. Pellavainen kapustakuvioinen pyyhe? Hmmm, näitäkin löytyy kaapeista, ei just tällä kuosilla, mutta... Bambupuiset kapustat - no nämä pääsee heti käyttöön.

En tilannut tätä turhaa tavaraa. Tilasin  lehtiä, joita haluan lukea, en tätä turhaa roinaa! Voisikohan näistä kieltäytyä?


Luvassa aurinkoa! Hiihtokausi alkoi tänään ja jatkuu viikonloppuna aurinkoisessa säässä.

maanantai 7. tammikuuta 2013

Arki alkoi




Viikonloppuna siivosin joulun pois. Ensimmäistä kertaa riisuin kuusenkoristeet ihan yksin. Muistelin hartaudella jokaisen koristeen alkuperää: nämä askartelin lasten kanssa, tämän sain entiseltä työtoverilta, nämä ostin Sotkamon Tiimarista, kun kävin tapaamassa Vuokatissa ystävääni jne.jne. Pikkuisen tontun olen saanut 30 vuotta sitten opetusharjoittelupariltani Aulilta. Ajatella, tuo pikkuinen tonttu on jo 30 vuotta vanha! Toisaalta: eikös tontut ole yleensä vanhoja, vaikka iättömiä?

Taidan olla taipuvainen nostalgiaan.




                           Sitten ulos koiran kanssa. Pakkasta ja kevään valoa - näitä on odotettu!


Lenkin jälkeen koira nuokkui omassa tuolissaan ja minä omassani lukemassa  Ulla-Lena Lundbergin Jään. Hieno kirja, Finlandia palkinto meni ihan oikeaan osoitteeseen.

torstai 3. tammikuuta 2013

Niinpä niin


                                 Taittelin ahkerasti "turhia" kirjoja joulukoristeiksi, mutta silti


                                                            kirjat leviävät lattioille


tai ahdistuvat liian tiiviisti kirjahyllyssä. Ja silti menin tilaamaan kirja-alesta 15 uutta kirjaa. Hienoja ja halpoja tietenkin. Tuskin maltan odottaa!

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Matkakuumetta





Jouluvalot jäävät taakse, kun keskimmäinen lähtee huomenna vaihtoon Irlantiin. Mukaan pakattiin tietenkin suloinen lämpöpullonalle, joululahja ystävältä. Jotkut tosiaan keksivät ihastuttavia, käytännöllisiä ja humoristisia lahjoja!

Mahani oli tänään koko päivän kipeä, mutta kun kotiin tultuani näin rauhallisen tyttären, niin mahakipuni hävisi saman tien. Taisi olla matkakuumetta minulla...

tiistai 1. tammikuuta 2013

Hups!



Hups vaan - pari kuukautta kului ilman päivityksiä. Parin kuukauden sosiaalisen hiljaiselon katkaisi nuorten "Oscar-gaala". Olipa hauskaa nähdä näitä tutuksi tulleita nuoria naisia ja kuulla heidän kuulumisensa. Pitäisikö itsekin pitää joku juhla omille ystäville?

 


Nuorten juhlasta starttasi omakin joulu, perinteiden mukaan. Viisi päivää yöpuvussa, hyvää ruokaa, kirjoja, elokuvia. Muuten hyvä, mutta pyjamapäivien syynä oli  flunssa. Ehkä pakkolepo oli tarpeen?






Nyt odotellaan joulunvalojen sijaan jo muita valoja. Huomenna alkaa jo työtkin....

Oikein hyvää Uutta Vuotta kaikille lukijoilleni. Kiitokset kaikille tsemppaajille blogin päivitysten suhteen; on tärkeää tietää, että joku kaipaa päivityksiä ja saa niistä iloa. Jospa saisin nyt kameran kulkemaan enemmän mukana, kuvista nämä minun päivitykset kumminkin aina lähtee.