tiistai 29. kesäkuuta 2010

Aamiainen nurmikolla





Ei sentään ihan nurmikolla, mutta puutarhassa kuitenkin. Armeijasta lomalla oleva tytär teki minulle muurikka-pannulla aamiaisen jo toisena aamuna peräkkäin: paahtoleipää, kananmunia ja tomaatteja, kaikki voissa paistettuja ja niin hyviä, nam.

Aamiaisella luin lehdestä, kuinka puutarhanhoito voi ehkäistä muistisairauksia tai toimia kuntouttavana mielenterveysongelmista tai dementiasta kärsiville. Kukkien väreistä voi saada voimaa ja kasvien havainnointi voi nostaa jopa kipukynnystä. Erityisesti jäi mieleen, että kaikki liikkeen ja ajattelun yhdistävä toiminta pitää aivot virkeänä. Muistakaapa tämä. Nyt puutarhaan!

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Ruusuja



Papulan ruusu ehti tänä vuonna ennen suviruusua. Eikö olekin ihana!?



Suviruusu kukkii ehkä jo huomenna. Nuppujakin pitää muistaa ihailla.



Iivari-kissamme, lempinimeltään Setä, osaa ottaa rennosti.

lauantai 26. kesäkuuta 2010

Pidin pyhää






Aamulla puin kukallisen tantun päälleni ja aloin orottaa onnittelijoota. Ei niitä tullu. Kun ilima oli komia, niin lähärin puutarhaan. Siä tein kierroksen, josa kattelin kukkia ja juttelin mielesäni niiren ihimisten kans, joilta olin kukkia saanu. Se voi kuulostaa ihan pöyrööltä touhulta, mutta luin leherestä, että Toni Edelman ja vaimonsa tekee ihan samaa. Mutta ne on järiestelmällisempiä, kun ne on nimenny kukkapenkit ystäviensä mukahan. Mulla on kaikki sekaasin, mun mielestä se on sopevampaa niin, kun ne saa tutustua toisihinsa. Muttei kaikki viihry yhyres niinkun ei oikiaskaa elämäs ja sitte joku vain talaven aikana häviää kokonansa tai sitte löytyyki ihan muualta, paremmasta seurasta. Parkanosta varaastetut sormustinkukat on justihin semmosia levottomia, aina vaihtamas paikkaa.

Yleensä mun puutarhas saa kaikki kukat kukkia siä misä haluaa, mutta illakoiren kans oon pitäny tiukkaa kuria. Vain valakooset on saanu jäärä. Ja nyt sitte onki komiaa, kun vain valakoosia illakoita nousee joka paikasta muiren kukkien seasta ja se tuoksu ehtoolla! Lähären taas haistelemahan sitä.

Ei niitä vierahia tullu, mutta tottahan se kukallinen tanttu oli juhannuksena sopeva muutoonki. Pirin oikeen pyhää.

perjantai 25. kesäkuuta 2010

Hyvää juhannusta!



Pari viikkoa sukulaisia, ystäviä ja tuttavia. Yhdet synttärit ja yhdet rippijuhlat. Kesämaisemia Pohjanmaalla, Keski-Suomessa ja Suomenlahden rannalla. Oli mukava reissu, kiitos kaikille!




Nyt hyvää juhannusta kotimaisemista. Puutarhassa oli tapahtunut paljon sillä aikaa, kun olin pois.

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Sadepäivänä sisällä




Hain kukkia sisälle. Yritin piirtää ja maalata. En onnistunut yhtä hyvin kuin



Anna Retulainen tai



Marjukka Paunila.

Harjoitukset siis jatkuvat. Ulkona sataa, onneksi.

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Huh!





"Päivä oli onnellinen.
Sumu hälveni varhain,
tein työtä puutarhassa.
Kolibrit seisattuivat kukkien ylle.
Maan päällä ei ollut tavaraa
jonka olisin halunnut omistaa.
En tuntenut ketään
jota minun olisi kannattanut kadehtia.
Unohdin kaiken tapahtuneen pahan.
En hävennyt ajatusta:
olen sama kuin ennenkin.
Ruumiissani ei tuntunut mitään tudskaa.
Kun suoristin selkäni,
näin sinisen meren ja purjeet.
(Czeslav Milosz, suom. Kirsti Siraste).

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Kiirusta



Viimeinen päivä savusumuisessa Pekingissä, se tietää kiirusta, sillä paljon asioita oli hoidettavana. Lentojen buukkaus, tuliaskarkit ja -teet, vaatteiden hakeminen räätäliltä ja tarkoitus oli tutustua vielä hutongeihinkin ennen illan tansseja. Miten ehdimme kaiken?





Aamupäivän siis juoksimme vielä kaupungilla keräillen viimeisiä tunnelmapalasia muistoihimme Pekingistä. Vaikka kuvia tuli otettua, niin harmittaa, etten enemmän kuvannut sitä erikoista värien harmoniaa, jota oli kaikessa rähjässäkin.




Entäs nämä sävyt?



Liikenne oli todellakin kaoottista. Liikennevaloja kyllä oli, mutta ainakaan jalankulkijat eivät niistä suuresti piitanneet. Ilmeisesti kävelijöillä ja pyöräilijöillä on ikimuistoinen oikeus mennä ensin. Autoilijoillakin täytyy olla ylimääräisiä taikurin kykyjä, että selviytyy todella sekavassa liikenteessä, jossa tuntui,ettei välillä ole MITÄÄN sääntöjä. Mutta kaikki sujui, Anna sanoin: "Täällä otetaan toinen huomioon eli sinun vuoro, minun vuoro ja vuorot vaihtelevat, kukaan ei tahdo olla koko ajan se ensimmäinen." Liikenne tosiaan sujui, vaikka ensimmäisillä taksimatkoilla pelkäsin todella.





Kiinalaisten pukeutuminen oli kyllä sitä sun tätä. Hiuksien värjääminen...minusta kiiltävä,suora, musta tukka sopii kiinalaisille todella hyvin. Kiharat näyttivät suorastaan kauheilta (anteeksi). Ymmärrän kyllä, että perinteisen pukeutumisen aika on kaikkialla maailmassa ohi, mutta jollain lailla kansallisia erityispiirteitä voisi arvostaa ja säilyttää. Hotellimme tarjoilijoilla oli pitkät mustat hiukset sidottuna erilaisilla systeemeillä moderneiksi nutturoiksi ja perinteiset kirkasväriset kiinalaiset, kauniisti leikatut kuviolliset jakut. Kauneus korostui, kun aamupalalle saapui länsimaisesti pukeutuneita kiharapäisiä kiinalaisia.

Okei, niinhän meillä Suomessakin pyritään kansainvälisesti hyväksyttyyn perusmuottiin. Tukat värjätään (on, on minullakin blondit raidat) ja vaatteet hankitaan kansainvälisten trendien mukaan. Persoonallinen pukeutuminen on entistä harvinaisempaa. Onko tämä kansainvälistyminen ja globalisaatio sittenkään mukavaa??




En ole koskaan viehättynyt kiinalaisesta taiteesta, aiheet ja tyyli (sanon tyyli, vaikka eräs taiteilija on opettanut minua, ettei saa sanoa tyyli :)) ovat vieraita. Kehtaanko edes sanoa, että minusta esim. nuo kiinalaiset musteella tehdyt maisemat ovat tuntuneet jotenkin niin kitsiltä ettei mikään. Mutta kun näin, miten niitä tehdään kämmenselällä, sormilla ja kynsillä ilman mitään apuvälineitä, niin ihastuin taitoon ja ymmärsin yhtäkkiä myös aihepiirit paremmin: vanha perinteinen, paljon harjoitusta vaativa tekniikka ja perinteiset maisemaaiheet sopivat täydellisesti yhteen. On ihmeellistä, kuinka jotkut asiat vain äkkiä aukeavat, kun ne näkee yhdessä, YMMÄRTÄÄ, miksi jotain tehdään juuri noin eikä millään muulla tavalla. En osaa selittää....ehkä joku teistä on joskus kokenut jotain samaa jossain asiassa, silloin ymmärrät.





Katukeittiöitä, koiran ulkoilutusta mopolla...




Pullakahvit hotellilla ja pieni lepohetki ja sitten hutonkeja katsomaan. Riksalla tunnin kierros, jossa saimme tuntumaa entisaikaiseen pekingiläiseen asumismuotoon.



Tässä vielä kuva niistä avohousuista, joista joku eilisen päivityksen jälkeen minulta kysyi. Siis housut ovat haaroista auki, joten kun lapsi kyykistyy tai lapsi otetaan "pissatusasentoon" niin asiointi sujuu vaivatta. Ainakin pissaaminen näkyi sujuvan ulkona, mutta entäs sisällä? Tuuletus toimii, tuskin on iho-ongelmia.







Hutongeissa elämä jatkuu sellaisena kuin se on ollut joskus viime vuosituhannen alussa. Näkymät tietenkin viehättävät turistia: kiireettömyys ja rappioromantiikka. Paheksunta on ensimmäinen tunne, kun huomaa puretun talon ja uudisrakennuksen. Mutta kuka haluaisi asua näissä pienissä, usein yhden huoneen asunnoissa, joissa ei ole mitään mukavuuksia, tuskin edes lämmitystä. Voisiko uudistuksia tehdä vanhaa kunnioittaen ja säästäen? En tiedä. Näin tällä matkalla niin paljon köyhyyttä ja puutetta, että en suoralta kädeltä ole valmis paheksumaan sitä, että ihmiset haluavat paremman elintason. Me tiedämme, ettei parempi elintaso tee välttämättä onnelliseksi, ehkä jopa päinvastoin, mutta köyhyydessä ja jatkuvassa taistelussa elämän perusasioista ei ole myöskään mitään ihailtavaa. Tässä maailmassa on paljon ratkaisemattomia ongelmia, suuria sellaisia. Matka läpi suurvallan toiseen suurvaltaan antoi kummasti perspektiiviä moniin ajankohtaisiin asioihin. Joskus ON hyvä matkustaa.

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Kielletty kaupunki - taas



Perjantai-aamuna oli taas herätys kello seitsemän (olimme reippaita!) ja aamiaisen jälkeen metrolla Kiellettyyn kaupunkiin. Ehkä olin se jääräpää, joka halusi nähdä tuon mystisen Kielletyn kaupungin myös sisältäpäin, joten sinne.





Kielletty kaupunki muodostuu sokkeloisesti pienistä tyhjistä taloista, mutta pikku puutarhojakin on, joissa levähtää. Keisarin asumukset olivat tietenkin valtavan suuria.






Kiinalaisten pukeutuminen on sitä sun tätä; en tiedä, miten yhtenäinen pukeutuminen Maon aikana vaikuttaa ihmisten vaatevalintoihin nykyään, mutta aika kummallisesti kiinalaiset vaatteita yhdistelevät. Tämä nainen on kuitenkin pukeutunut tutustumiskohteen väreihin; liekö sattumaa, sillä meidänkin seurueesta kahdella oli Kielletyn kaupungin värit. Harmi, etten voi julkaista kuvia.




Tauko. Kävimme syömässä.




Ruokailun jälkeen kiirehdimme silmälasikauppaan tai oikeammin silmälasikauppakaupunkiin: kokonaisia tavarataloja täynnä silmälaseja! Kuinka näistä kukaan pystyy valitsemaan? Hurjan asiaankuuluvan tinkimisen jälkeen kahdella meistä oli uudet lasit tilauksessa.

Tämä koira; se hymyili minulle potkupuvussaan.




Sitten Pääskynpesään. Jo metrossa pääsimme tunnelmaan: sama muotokieli kuin olympia-areenassa alkoi jo metrojunassa ja metroasemalla.



Entä tämä? Kukkapilvi - voiko tällaista olla oikeasti?




Entäs nämä olympiapuiston magnoliat?





Istuimme lämpimässä kevätillassa ja ihailimme olympia-alueen arkkitehtuuria, jossa heijasteilla ja erivärisillä valoilla on suuri merkitys. Olympia-areenan valot syttyivät vähitellen, kun ilta hämärtyi. Kaunista.




Kun näin Pääskynpesän läheltä, koin jotain samaa kuin aikoinaan Eiffel-tornin juurella seistessäni. Nimittäin sen arkkitehtuurin mielettömän nerokkuuden, kun raskas metalli ja tässä raskas harmaa betoni taipuvat siroihin, kauniisiin ja samalla lennokkaisiin ja keveisiin muotoihin. Se on hämmästyttävää taitoa, joka jättää sanattomaksi. Koko valtva olympia- aukio oli loistavasti suunniteltu, avara tila keskellä miljoonakaupunkia - kuinka siihen kaikkeen on ollutkin varaa? Eikös tonttimaa ole pienemmissäkin paikoissa kortilla?




Kiinalaiset viityvät olympia-aukiolla, jossa on tilaa tanssia, rullaluistella tai pitää jumppaa. Paritanssi ja karaoke näyttivät olevan myös suosittuja. Aktiviteetteja oli monenlaisia, aukio ei suinkaan ollut autio.



Ihana Anna keksi taas: kaiken tämän päälle 1,5 tunnin jalkahoito oli kertakaikkisen paikallaan. Ensin haudoimme jalkojamme kuumassa yrttikylvyssä ja samaan aikaan hartiat ja käsivarret hierottiin rennoiksi. Sitten paljon palvelleet jalkamme hierottiin kuntoon. Se oli elämäni ensimmäinen jalkahoito, mutta ei taatusti viimeinen, oli se niin ihanaa.

Enää yksi päivä....