tiistai 27. heinäkuuta 2010

Kesä meni





Kesä meni ja loma siinä sivussa. Oli juhlia: kahdet pyöreät synttärit, yhdet rippijuhlat, kotiutumisjuhlat ja muutamat muut pienemmät kakkujuhlat. Kiloja kertyi.



Tein klapisavottaa talkoisiin tulleiden sukulaisten kanssa. Naapurin kanssa muistelimme isää, joka melkein 90-vuotiaana sahasi pokasahalla puut, jotka nyt teimme klapeiksi. Me teimme klapit koneella, tietenkin.

Muistin naistenlehdestä lukemani jutun, jossa kerrottiin, kuinka ihmiset ilmaisevat rakkauttaan: mies hakkasi niin paljon halkoja, että ne riittivät vaimon kuolemaan asti. Isä kuoli kolme vuotta sitten, äiti polttelee ensi talvenakin isän hankkimia polttopuita. Osasimmeko arvostaa tätä rakkaudenosoitusta silloin, kun isä eli? Osaanko tunnistaa tapoja tunnustaa rakkautta?




Haeskelimme sukujuuriamme. Jaoimme suuret perinnöt uudelleen moneen kertaan, oikeudenmukaisemmin, mutta ilman katkeruutta - olemmehan pärjänneet ilman niitäkin oikein hyvin.









Vierailin sukulaisten ja ystävien mökeillä, huviloilla ja kesäasunnoilla järvenrannoilla ja merenrannassa ja maalla ilman kumpaakaan vesielementtiä. Mukavia tapaamisia, viehättäviä kesäasuntoja.

Parasta oli kumminkin, kun tapasin opiskeluaikojen läheisen ystävän, vain 21 vuoden tauon jälkeen. Oli hämmästyttävää, kuinka samanlainen elämänkaari meillä oli ollut ja kuinka yllättävän samanlaisia asioita olimme löytäneet: kuka olisi 20 vuotta sitten uskonut, että ME harrastamme puutarhaa? ONNEKSI puhelimeni alkoi yhtäkkiä itsenäiseksi ja soitti ystävälleni ja ONNEKSI ystäväni soitti takaisin. Sattumaa tai johdatusta, kuinka vaan haluatte.








Kävin todella vähän näyttelyissä. Niistäkin toisessa huomioni vei ihastuttava ympäristö, jossa taiteilija Alma Pääkkönen maalasi. En ihmettele, että kotiympäristö oli hänelle ehtymätön inspiraationlähde. Avajaisissa ihastelin vain pihapiiriä ja tupamiljöötä. Kävin kyllä myöhemmin tutustumassa myös taiteilijan tuotantoon.

Villa Roosa Orimattilassa on ollut jo kolmena kesänä käyntikohteeni. Niin nytkin. Myös siellä on ihastuttava miljöö ja näyttely on takuuvarmaa laatua.

Omat taiteilut jäivät vähiin, vaikka lupasin itselleni, että piirrän joka päivä vähintään tunnin. En piirtänyt joka päivä...enkä maalannut, vaikka tein pohjustuksetkin. Puuttuu intohimo.

En käynyt yhdessäkään konsertissa enkä kesäteatterissa. Nukketeatteria sentään näin.



Olen kumminkin tehnyt jotain, mitä en koskaan ennen: tavannut eka kertaa elämässäni blogituttavan "oikeassa elämässä". Jännitin kamalasti tapaamista, vaikka tuttavuutemme netissä on kestänyt jo vuosia. Ihan turhaan, sillä Solveig oli juuri sellainen sydämellinen ja mukava ihminen kuin bloginsakin. Ja kuinka ihastuttava perhe myös! Kiitos Solveig, oli kiva tavata!






Kun viime viikonloppuna palasin kotiin, olin täynnä "kotienergiaa", vaikka tietenkin harmittelin ruskeaksi muuttunutta puutarhaa (tässä meillä ei todellakaan ole satanut ainakaan kuukauteen - liekö sitten tuo iso järvi, joka pilvet pysäyttää) ja puuttuvia kuutta pystyuunia, joita ihastelin ystäväni kesäkodissa.

Siispä: puutarhaan oli turha mennä, siellä ei ole MITÄÄN tehtävissä. Syyskukatkin kaikki nopeasti kukkineet tai ruskeiksi paahtuneet. Olen siis pyykännyt, pyykännyt ja pyykännyt. Nauttinut siitä, että täkit, tyynyt ja lakanat, kaikki kuivuneet sillä välin, kun uusi koneellinen pyörii. Aamuin ennen paahdetta tietenkin vadelmia poimimassa, samoin illalla paahteen vähän hellitettyä. Siihen meni viimeinen kokonainen lomaviikko: oliko järkeä? Onko naisen töissä yleensä mitään järkeä; sitä mietin, kun pesin kukkaruukkuja. Tuhlasin kallisarvoista juomavettä ja tein työtä, jota kukaan ei osaa arvostaa. Naisen pikkupuuhailuista ei jää jälkiä vaikka ne tehdään kohta uudestaan. Paradoksaalista? Miten olisin viisaasti käyttänyt viimeisen lomaviikon?




Ikimuistoisen ihana kesä säiden puolesta. Nautinko tarpeeksi joutilaista hetkistä puutarhassa, ihastelinko erityisen kauniita iltaruskoja, aurinkoisia järvenselkiä? Oliko minulla hyvä kesä?

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Rakastu romuun





Oi ihmiset rakkaat, kunpa tietäisitte! Solarigrafiakurssille en päässyt, kun kurssi peruuntui liian vähän osanottajamäärän takia, mutta kierrätyskoruihin pääsin. Nyt en kuulkaa malta edes nukkua, sillä romujen maailma on NIIN kiehtova. Ja porukka, jonka kanssa olen kurssilla, on aivan hulvattoman hauska. Nyt purkuhommiin etsimään aarteita!

torstai 15. heinäkuuta 2010

Sinne menivät



Nyt on talo hiljainen hetken aikaa. Tytöt lähtivät reilaamaan.

Minä juon päiväkahvit, imuroin (kyllä! Ihan pakko!) ja alan odotella vieraita.

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Huh, hellettä







Ihanat hellepäivät takaavat laiskan olon, ei jaksa edes yrittää puuhailla mitään. Oikein lomaa. Energiaa varastoon, toivottavasti.

Kuvat ovat sisaren ottamia. Niin ihanaa, että sain nähdä, miltä näytän puutarhassani. Omasta mielestäni sovin sinne oikein hyvin, vai mitä?

perjantai 9. heinäkuuta 2010

Tervetuloa siviiliin




Näin vuosi sitten: esikoinen tuli ja keskimmäinen lähti. Nyt on vuosi kulunut ja tytär kotiutuu tänään vänrikkinä.

En ollenkaan ymmärtänyt, että siinä on jotain erikoista, ennenkuin viikolla eräs tuttavaMIES kysyi, onko teillä viikonloppuna isot juhlat. Olin ihan hämmentynyt ja huomatessaan sen, mies selvensi, että kun tytär tulee vänrikkinä siviiliin. Kun seuraava MIES onnitteli äitiä osasin jo luontevasti ottaa onnittelut vastaan, tiesin, mistä onnitellaan. Vaikea naisena ymmärtää näitä armeija-asioita. Varsinkin, kun on elänyt nuoruutensa rauhanmarssien aikaan. Mutta osaan toki nyt olla ylpeä tyttäreni valinnasta mennä armeijaan.

Nyt alan tehokkaaksi: ainakin kakun leivon, en nyt keksi muutakaan tähän hätään.

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Ruusut



Mökinruusu on vaaleanpunainen ja



vaahteran alta löytynyt koulun vanha ruusu on tummanpunainen, voimakkaasti violettiin sävyttynyt. Kuvissa näyttävät lähes samanvärisiltä. Harmi, etten saanut kuviin oikeita sävyjä. Ruusukirjan avulla arvelin ruusun Pohjolan kuningattareksi.



Papulan ruusuhan kukkii vaan, vaikka juhannusruusu ja suviruusu jo lopettivat. Seuraavaksi aukeaa Valamon ruusu, ehkä jo huomenna, luulisin.

Keskeneräistä



Helteisen mökkiviikonlopun katkaisi lupaus lähteä rakentamaan kylämme marttojen keskeneräisten käsitöiden näyttelyä. Pakkasimme autoon tuolit ja pöydät, marttakupit ja keskeneräiset käsityöt. Näyttelytila on hieno ja hienoja olivat keskenjääneet käsityötkin ja tarinat niiden taustalla.



Tässä yksi suosikeistani. Kangas on kudottu 1979 kotiteollisuuskoluussa ja tarkoitus oli tehdä talonpoikaistyyliset vihkivaatteet. Häät olivat 28 vuoden kuluttua ja sitten oli niin kiire vihille, että ompelematta jäivät vihkivaatteet. Ja sulhanen oli sama kuin silloin 1979.



Nypläykselle voi käydä näinkin. Lapsi oli taitava kiipeilemään ja kiipesi kokeilemaan äidin nypläystä. Sotkuun meni. Äiti ajatteli, kunhan kasvaa, selvittelen sotkun ja jatkan. Lapsia tuli neljä ja nyt on lapsenlapsiakin jo viisi - kuinkakahan käynee, kun talo tyhjenee lapsista, muistaako mummo enää, mitä pitikään tehdä?

Istuin näyttelyn valvojana puolitoista päivää. Oli mukavaa. Näyttelyn valvojan homma sopisi minulle hyvin.

torstai 1. heinäkuuta 2010

Suunnitelman mukaan







Suunnitelman mukaan piti herätä aamulla aikaisin ja lähteä Kolille. Kiertää niittylenkki, tutustua näyttelyihin ja mennä sitten mökille saunomaan ja uimaan.

Heräsimme myöhään. Myöhästyimme lähdössä ja ukkosrintama saavutti meidät jo menomatkalla. Emme menneet Kolille, mutta menimme mökille. Oli lämmintä, mutta vesi oli kylmää. Ukkospilvet olivat dramaattisia ja illan värit häikäisevän kauniit. Ei ihan suunnitelman mukaan, mutta hyvä näinkin.