mennyttä ja nykyistä maailmaa

Äitienpäivän päätin viettää elokuvan maailmoissa ja olla muiden passattavana. Aioin myös ulkoilla ja tehdä puutarhahommia, sillä sää oli kaunis. Mutta niin vaan Mennyt maailma lumosi, että istuin telkkarin ääressä ja huutelin milloin kahvia, ruokaa, välipalaa. Ja palvelu pelasi - ollapa omat palvelijat niinkuin Menneessä maailmassa! En osaa sanoa, mikä siinä lumosi, mutta ihana se oli. Harvinaista, että minusta filmatisointi oli parempi kuin kirja. Ei se useinkaan niin päin mene - ehkä en osannut kuvitella niin komeita ja sielukkaita miehia kuin elokuvassa sitten oli. Tai sarjassa; ei kai mikään elokuva kestä yli 11 tuntia.

Kirja, jonka luin onkin sitten nykypäivää, vaikka ei millään uskoisi. Tuhat loistavaa aurinkoa on lukuelämys, vaikka kertoo ankarasta elämästä, alistamisesta ja väkivallasta. Mutta myös rakkaudesta ja uskosta parempaan huomiseen.

Menneessä maailmassa vaikuttavat sodan uhka ja voimakas uskonnollisuus, samoin Tuhannessa loistavassa auringossa. Silti niissä on uskoa rakkauteen, ystävyyteen, tulevaisuuteen. En osaa sanoa muuta kuin kannattaa lukea, kannattaa katsoa. Molemmat. Olen vieläkin ihan lumoissa, vaikka olen ollut jo töissä ja kirjoittanut mahtavan määrän arviointeja. Molemmat herättivät myös paljon ajatuksia uskonnosta ja sen vaikutuksesta elämään ja ihmisten onneen tai onnettomuuteen. Nimenomaan onneen ja onnettomuuteen, eri ihmisillä niin eri tavalla. Elokuvat, kirjat, musiikki, kuvataide - mitkä maailmat!

Kävin sentään joella kävelemässä. Luontokin on niin kaunis. Miten tästä kaikesta ehtii nauttia?

pihalla vielä vaan

Voi tätä kevätpäivien ja etenkin iltojen kauneutta! Ei raaski mennä nukkumaan ja sitten töissä on väsynyt ja innoton olo. Olo koheni päiväunien jälkeen ja jaksoin puuhailla taas pihalla. Ja huomiseksikin on luvattu kaunista säätä. Taidan siis jättää kaupunkireissun ja Tuomari Nurmion klubi-illan väliin. Vaikka mieli tekisi sinnekin.

valmista tuli

Sain pihan haravoitua. Pikkusen tuntuu käsivarsissa. Innostuin vielä leikkaamaan ruusupuskat, kai nekin olisi pitänyt ennemmin leikata, mutta hyvä, että edes nyt.

Lopuksi kurkistin aittaan ja huomasin, että unohdin syksyllä kysellä olkia patjoihin. Vielä ei siis päästä aittaan nukkumaan, ainakaan olkipatjoille ja tuskin näihin Pohjanmaalta raahattuihin päästävedettäviin viitsii muita laittaa kuin olkipatjat.

kuvaamassa

Töiden ja kokouksen jälkeen yritin pitää kiirettä, että ehtisin kuvaamaan. Syksyllä aloitettu projekti pitää saada päätökseen ennen jäiden lähtöä. Alkoi pilvistyä ja oli pakko ottaa auto, mutta myöhästyin: valo muuttui kovaksi ja herkät sävyt hävisivät.

Vaikka kuvausretket ovat minulle rakkaita ja henkilökohtaisesti tärkeitä, niin silti taas mietin, miksi teen tätä. Kaikkihan on jo kuvattu. Moneen kertaan, ei minulla ole mitään uutta sanomista. Viime vuonna ihastuin Suomalainen Maisema -näyttelyssä kynnöspeltojen kuviin. Kauniita, graafisia kuvia. Firenzessä kävin valokuvataiteen museossa ja kas kummaa, kynnöspeltoja on kuvattu jo 1930-luvulla. Siis mitä järkeä tässä kuvaamisessa on?

paras aika vuodesta

Kesken haravoinnin karkasin järven rantaan. Mitkä värit: niin herkät kauniit sävyt, jotka pian peittyvät värien runsauteen. Tämä lyhyt hetki: aavistus menneestä, aavistus tulevasta, se häviää niin nopeasti. Niin kaunista!

Kuinka saatoimme talvella lämmityspuita kantaessamme puhua, että luopuisimme tästä paikasta? Ei ikinä!

puutarhapäivitys

Sillä aikaa, kun olin vapun vietossa Pohjanmaalla, oli kevät tullut myös tänne itä-Suomeen. Lumi oli sulanut ja ensimmäiset kukat kukkivat puutarhassa.
Vähän toivoin, että joku olisi aloittanut pihan haravoimisen, mutta kaikilla oli ollut vappukiireitä. Siispä lähden hyötyliikkumaan, haravoimaan.

Firenze!

Mikä kaupunki! Joka puolella taidehistoriasta tuttuja rakennuksia, patsaita, maalauksia. Mikään kuva tai televisioesitys ei tee oikeutta kirkoille, palatseille ja luostareille. Niiden koko on mykistävä, samoin kauneus, ikä ja lukumäärä. Vaikka tiesin, en ymmärtänyt, kuinka PALJON historiallisia rakennuksia ja taidetta Firenzessä on.



Tuomiokirkon kellotorniin ja Tuomiokirkon kupoliin riittää portaita. Kannatti silti kiivetä, vaikka tuntui, että pohkeet halkeaa. Jäin vielä kahden nuorisoporukan väliin kapeissa portaissa.Nuoret pitivät vauhtia, joten minunkin piti pitää. En suosittele sydänvikaisille tai huonojalkaisille.







Ihmeellistä, kuinka kaupungin hälinä häipyi luostarin muurien sisällä. Saimme rauhassa ihailla freskoja; niitä riitti. Tunnettuja ja vähemmän tunnettuja, mutta kauniita kaikki. Jossain vaiheessa tulee uupumus ja haluaa nähdä vain ne KUULUISAT.




Olen ollut vain kerran Italiassa aikaisemmin, Venetsiassa, enkä ihastunut ollenkaan. Mutta nyt: minusta tuli Italia-fani ihan kerralla. Hyvää ruokaa, ystävällisiä ja kauniita ihmisiä, tunnelmaa.... Suunnittelin jo italian kielen opiskeluakin; siis minä, joka olen ollut aina sitä mieltä, että minulle kyllä englanti riittää!




Kuuluisia taideteoksia ja patsaita on kaikkialla. Välillä tuntui, että menee aivan sekaisin, eikä muista, miksi Tizian kuulostaa niin tutulta. Stendahlin oireyhtymä varmaan ;) Botticelli, Lippi, Giotto, Ghirlandaio, Vinci, Michelangelo, Rafael... kuuluisia nimiä riittää ja tunnettuja maalauksia. Aina vaan uusia saleja, uusia kuvista tuttuja maalauksia... ei ihme, jos sain sydämentykytystä ja en enää muistanut, kuka on Tizian....







Kaunis toscanalainen maisema, juuri sellainen kuin olin sen kuvitellut. Kaunis kevään valo vielä...





Olen aina ihastunut uusiin paikkoihin ja ajatellut: tänne tulen uudestaan. Kun olen palannut kotiin, uudet paikat ovat alkaneet kiinnostaa ja olen palannut vain Budapestiin uudestaan. Nyt jäi kuitenkin sellainen olo, että Firenze ei ole vielä nähty. Emme ehtineet ollenkaan fiilistellä, oli niin paljon muuta tekemistä.