vielä vähän kukkia kans

Huomaattekos, miten luontevasti keksin sijaistoimintoja, ettei tarttis alkaa kirjottaa asiaa. Tekisinkö viä yhyren postauksen....?

Mutta aivan tosi: nyt on vaikeuksia kirjoittaa. Auttaisikohan lasi viiniä?

ja niitä oli paljon!

Luin jostain: "Mistä puhuivat säistä valittajat tänä kesänä?" Taitaa mennä syksykin uusia valituksen aiheita keksiessä, sillä niin UPEITA syyspäiviä ja iltoja on ainakin näillä seuduilla ollut. Tänään töistä tultuani tein tutun puutarhakierroksen ja sain viimeisten kukkien lisäksi ihastella valtavaa perhosten määrää. Pakkohan niitä oli yrittää kuvata, vaikka olivatkin aika säikkyjä. Pakko myös julkaista kuvat,niin ihastuttavia perhoset olivat, vaikka en kuviin sitä lumousta saanutkaan.

Nyt minun pitäisi alkaa kirjoittaa "statementtia" näyttelyyni, jonka avajaiset ovat kuukauden kuluttua. En vaan tiedä, miten aloittaisin...ja mistään en löydä edellisen näyttelyn "statementtia" - siihen sain muotoiltua taiteellisen puuhasteluni lähtökohdat ja tavoitteet niin hyvin. Mutta etsimiseen en käytä enää aikaa, on vain aloitettava kirjoittaminen. Joten: siirryn Wordiin.

syksyistä?

En lähde enää poimimaan vadelmia, niiden aika on nyt ohi. Kävelin toissailtana louhikossa kolme tuntia ja ämpärin pohjalla oli kaksi litraa vadelmia. Huono hyötysuhde. Sain pojan siivoamaan, joten voin istahtaa lempipaikkaani nauttimaan viimeisistä auringon säteistä. Ja tehdä taas yhden saunahatun.



Jokunen kukka vielä puutarhasta. Tämä niistä kauneimpia. Sopii tämän illan hattuteemaan.





Näidenkin aika alkaa olla ohi...

Blogi-innostusta ei nyt oikein ole. En ole aikoihin vieraillut blogituttujenkaan kuulumisia lukemassa, eikä omankaan päivittämiseen ole spontaania innostusta.

Voi ei, muistin juuri, että lupasin hakea mehut tuoremehuasemalta! En pääsytkään nauttimaan ilta-auringosta.

töitä,ei hupia

Ensimmäiset viikot töissä ovat aina kiireisiä. Aloitimme värjäyksillä ja värjäystekniikat vaativat erityisen paljon etukäteisvalmisteluja. Varsinkin nyt, kun toimimme väliaikaisissa tiloissa. Onneksi olemme voineet maalata ulkona, kun säät ovat olleet aurinkoisia.

Töitä ja kiirettä, mutta onneksi työni on samalla myös hupia. Olen onnekas.

elossa olen

Elossa olen, vaikka blogin päivityksessä on ollut pieni tauko. Mitä sitten tein kuukauden aikana. Kas tässä valittuja paloja.




Ihanat säät etelässä, Suomenlahden rannalla. Oli kuin olisimme käyneet ulkomailla.




Keski-Pohjanmaan kautta kiersin Haminaan ja Keski-Suomen kautta takaisin Etelä- Pohjanmaalle. Kilometrejä kertyi auton mittariin melkein 5000 ja aikaa kului pari viikkoa. Tapasin ystäviä ja sukulaisia, kävin tanssimassa ja taidenäyttelyissä, joista ehdottomasti paras oli Villa Roosa Orimattilassa. Suosittelen lämpimästi, jo pelkkä ympäristö on näkemisen arvoinen, mutta myös näyttely oli upea.




Suunnittelin ystäväni kanssa hänen kuivakukkanäyttelynsä julisteen ja töiden "ripustuksen". Kuvasin kateellisena hänen pokaalikokoelmansa; kirpputorilta koko kokoelma muutamalla eurolla!

Asetelmat on tosiaan tehty kuivakukista.




Tyttären vala. Yhtä vaikuttava kuin pojan vala viime talvena. Huomasin yllätyksekseni, että minussa on isänmaallisuutta ihan perinteisessä mielessä. Marssimusiikki, virret, tunteisiin vetoavat puheet, nuoret viattoman näköiset nuoret ja elämää nähneet sotaveteraanit - kaikki yhdessä tekivät vaikutuksen,vetosivat tunteisiin, joita en tiennyt olevan olemassakaan. Muistan tunteen jo pojan valasta talvella, nyt vielä selkeämmin.




Sitten juhlittiin TAAS minun synttäreitä, nyt yhdessä kyläläisten kanssa. Ja kyläpäällikön. Pidimme yhteiset 120-vuotissynttärit, jotka jatkuivat pitkälle yöhön kilpailujen, karaoken ja jutustelun merkeissä.




Ja nyt olen sitten viettänyt taas viikonloppua kauniissa aurinkoisessa säässä, lempipaikallani, johon elokuun aurinko niin kivasti vielä tänään paistoi.


Huomenna töihin...onhan siellä jo pari viikkoa oltu, alkaa taas tottua. Kai minulla oli hyvä loma, koska töihin oli mukava mennä.

tämä lähtee

Nyt tämä lähtee kiertämään Suomea. Kajaanin kautta Ylivieskaan ja sieltä alaspäin, ehkäpä Haminaan asti. Oi, ikävöin jo takaisin...

mitä silmäni ovat nähneet

Sain Melitalta (anteeksi, en jaksa miettiä miten se linkitys meni, kun ei ole sitä rutiinia) mielenkiintoisen haasteen. Mitä silmäni ovat nähneet.

Ensin tietenkin tuntui, etten muista mitään merkittävää nähtyä, vaikka omasta mielestäni olen visuaalinen ihminen. Yleensä en kumminkaan muista menneistä tapahtumista mitään, olen niin tässä hetkessä eläjä. Siksi pyysin ystäviltä ja sukulaisilta 50-vuotislahjaksi sanallisia tai kirjallisia muistoja yhteisistä kokemuksista ja sain niitä. Aivan ihania muistolahjoja, jotka auttoivat minuakin muistamaan tapahtumia elämäni varrelta.

Kaikenlaista nähtyä alkoi kumminkin tulla tulla mieleen, kun aloin pestä mattoja.
Tässäpä näitä.

Olen nähnyt lapseni sydämen pysähtyvän ultraäänessä ja sen, kuinka muutaman tunnin kuluttua näin pienen keskosen keskoskaapissa. Sitä en unohda koskaan.

Olen nähnyt isäni heikkenevän ja kuolevan.

Olen nähnyt Estonia-kuvat toivottoman harmaana syysaamuna. Olin pienten lasten kotiäiti; en astunut pienimpäänkään purkkiin ennenkuin omien tyttöjen kanssa kymmenen vuotta myöhemmin. Matkustimme esiintymismatkalle Tanskaan ja meille järjestettiin menomatkalla hytti yläkannelle. Tulomatkalla en enää tarvinnut erikoisjärjestelyjä.

Olen nähnyt van Goghin luonnoksen maalaukseen, jossa on resuiset, paljon kävellyt kengät. Olin silloin nuori interreilaaja Amsterdamissa ja piirros teki lähtemättömän vaikutuksen minuun. Mikään taideteos ei sen jälkeen ole koskettanut samalla tavalla.

Olen nähnyt miehen itkevän.

Olen nähnyt Berliinin muurin, kirjoittanut siihen asianmukaisesti nimeni. Sitä Eurooppaa ei enää ole, jossa matkustelin nuorena. Se on historiaa.

Olen nähnyt neuvostosysteemin, kun kuulakärkikynät ja sukkahousut olivat kovaa valuuttaa. Sekin on historiaa.

Olen nähnyt maaseudun autioitumisen, kyläkoulujen lakkauttamisen ja karjojen vähenemisen pelloilta. Peltojen umpeenkasvamisen ja maaseutumaiseman rappeutumisen. Se on nykyaikaa.

Olen nähnyt kansallismaiseman Kolilla kaikkina vuodenaikoina, aurinkoisina ja pilvisinä päivinä, sateella ja poutasäässä.

Ja tänään näin, kuinka räsymaton värit kirkastuivat painepesurin suihkun jälkeen.

Kiitos Melita hyvästä haasteesta. Tuli palautettua mieleen asioita, joita ei ajattele päivittäin. Ehkä voittopuolisesti dramaattisia, mutta sellaiset kai jäävät parhaiten kuvina mieleen.