Viimeinen päivä savusumuisessa Pekingissä, se tietää kiirusta, sillä paljon asioita oli hoidettavana. Lentojen buukkaus, tuliaskarkit ja -teet, vaatteiden hakeminen räätäliltä ja tarkoitus oli tutustua vielä hutongeihinkin ennen illan tansseja. Miten ehdimme kaiken?
Aamupäivän siis juoksimme vielä kaupungilla keräillen viimeisiä tunnelmapalasia muistoihimme Pekingistä. Vaikka kuvia tuli otettua, niin harmittaa, etten enemmän kuvannut sitä erikoista värien harmoniaa, jota oli kaikessa rähjässäkin.
Entäs nämä sävyt?
Liikenne oli todellakin kaoottista. Liikennevaloja kyllä oli, mutta ainakaan jalankulkijat eivät niistä suuresti piitanneet. Ilmeisesti kävelijöillä ja pyöräilijöillä on ikimuistoinen oikeus mennä ensin. Autoilijoillakin täytyy olla ylimääräisiä taikurin kykyjä, että selviytyy todella sekavassa liikenteessä, jossa tuntui,ettei välillä ole MITÄÄN sääntöjä. Mutta kaikki sujui, Anna sanoin: "Täällä otetaan toinen huomioon eli sinun vuoro, minun vuoro ja vuorot vaihtelevat, kukaan ei tahdo olla koko ajan se ensimmäinen." Liikenne tosiaan sujui, vaikka ensimmäisillä taksimatkoilla pelkäsin todella.
Kiinalaisten pukeutuminen oli kyllä sitä sun tätä. Hiuksien värjääminen...minusta kiiltävä,suora, musta tukka sopii kiinalaisille todella hyvin. Kiharat näyttivät suorastaan kauheilta (anteeksi). Ymmärrän kyllä, että perinteisen pukeutumisen aika on kaikkialla maailmassa ohi, mutta jollain lailla kansallisia erityispiirteitä voisi arvostaa ja säilyttää. Hotellimme tarjoilijoilla oli pitkät mustat hiukset sidottuna erilaisilla systeemeillä moderneiksi nutturoiksi ja perinteiset kirkasväriset kiinalaiset, kauniisti leikatut kuviolliset jakut. Kauneus korostui, kun aamupalalle saapui länsimaisesti pukeutuneita kiharapäisiä kiinalaisia.
Okei, niinhän meillä Suomessakin pyritään kansainvälisesti hyväksyttyyn perusmuottiin. Tukat värjätään (on, on minullakin blondit raidat) ja vaatteet hankitaan kansainvälisten trendien mukaan. Persoonallinen pukeutuminen on entistä harvinaisempaa. Onko tämä kansainvälistyminen ja globalisaatio sittenkään mukavaa??
En ole koskaan viehättynyt kiinalaisesta taiteesta, aiheet ja tyyli (sanon tyyli, vaikka eräs taiteilija on opettanut minua, ettei saa sanoa tyyli :)) ovat vieraita. Kehtaanko edes sanoa, että minusta esim. nuo kiinalaiset musteella tehdyt maisemat ovat tuntuneet jotenkin niin kitsiltä ettei mikään. Mutta kun näin, miten niitä tehdään kämmenselällä, sormilla ja kynsillä ilman mitään apuvälineitä, niin ihastuin taitoon ja ymmärsin yhtäkkiä myös aihepiirit paremmin: vanha perinteinen, paljon harjoitusta vaativa tekniikka ja perinteiset maisemaaiheet sopivat täydellisesti yhteen. On ihmeellistä, kuinka jotkut asiat vain äkkiä aukeavat, kun ne näkee yhdessä, YMMÄRTÄÄ, miksi jotain tehdään juuri noin eikä millään muulla tavalla. En osaa selittää....ehkä joku teistä on joskus kokenut jotain samaa jossain asiassa, silloin ymmärrät.
Katukeittiöitä, koiran ulkoilutusta mopolla...
Pullakahvit hotellilla ja pieni lepohetki ja sitten hutonkeja katsomaan. Riksalla tunnin kierros, jossa saimme tuntumaa entisaikaiseen pekingiläiseen asumismuotoon.
Tässä vielä kuva niistä avohousuista, joista joku eilisen päivityksen jälkeen minulta kysyi. Siis housut ovat haaroista auki, joten kun lapsi kyykistyy tai lapsi otetaan "pissatusasentoon" niin asiointi sujuu vaivatta. Ainakin pissaaminen näkyi sujuvan ulkona, mutta entäs sisällä? Tuuletus toimii, tuskin on iho-ongelmia.
Hutongeissa elämä jatkuu sellaisena kuin se on ollut joskus viime vuosituhannen alussa. Näkymät tietenkin viehättävät turistia: kiireettömyys ja rappioromantiikka. Paheksunta on ensimmäinen tunne, kun huomaa puretun talon ja uudisrakennuksen. Mutta kuka haluaisi asua näissä pienissä, usein yhden huoneen asunnoissa, joissa ei ole mitään mukavuuksia, tuskin edes lämmitystä. Voisiko uudistuksia tehdä vanhaa kunnioittaen ja säästäen? En tiedä. Näin tällä matkalla niin paljon köyhyyttä ja puutetta, että en suoralta kädeltä ole valmis paheksumaan sitä, että ihmiset haluavat paremman elintason. Me tiedämme, ettei parempi elintaso tee välttämättä onnelliseksi, ehkä jopa päinvastoin, mutta köyhyydessä ja jatkuvassa taistelussa elämän perusasioista ei ole myöskään mitään ihailtavaa. Tässä maailmassa on paljon ratkaisemattomia ongelmia, suuria sellaisia. Matka läpi suurvallan toiseen suurvaltaan antoi kummasti perspektiiviä moniin ajankohtaisiin asioihin. Joskus ON hyvä matkustaa.
