sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Adventin valo





Miten lataavaa ja voimaannuttavaa on tämä marraskuun harvinainen valo! Onneksi lähdin heti auringonnousun aikaan liikkeelle. 


lauantai 28. marraskuuta 2015

Liisan liukkaat Kaisan kaljamat





Ilmastonmuutoksesta puhutaan, mutta ainakaan marraskuun säät eivät ole kovasti muuttuneet minun elinaikanani, reilussa 50 vuodessa. Niin kauan kuin muistan, olen kuullut marraskuun säätä luonnehdittavan sanonnalla "Liisan liukkaat, Kaisan kaljamat". Niinhän se meni tänä vuonnakin: lumet lähtivät ja pihat ja tiet muuttuivat liukkaiksi kaljamiksi. 

Muistoissani marraskuun säät eivät ole muuttuneet ja edellisenkin sukupolvien muistot lienevät muokanneet tuota sanontaa. Olen silti huolissani ilmastonmuutoksesta: muistaakseni Suomen lämpötila on noussut kaksi astetta sitten vuoden 1850. Se on paljon.

Jos ulkona on liukasta ja pimeää, kannattaa keskittyä sisätiloihin.


maanantai 23. marraskuuta 2015

Viikonlopun väkerryksiä




Ja viikolla lisää, toivottavasti.


Maanantaiaamu





Marraskuun siniharmaat sävyt. Kaunista.




sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Viikon värit






Marraskuinen viikko takana. Päivät töissä,  illan pimetessä kotiin ja taloa lämmittämään. Kaiken maailman myllerryksen keskellä on ollut ihanaa käpertyä kotiin ja keskittyä pieniin arkiaskareisiin. 

Nyt keskityn paperiaskarteluun: lupasin pitää joulukoristepajaa kahdessakin paikassa. Vanhat kirjat saavat uuden koristeellisen muodon.




sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Hyötyliikuntaa






Muutama viikko sitten talkoilimme puiden kaatamisen merkeissä, jotta harvinainen luonnonvarainen siperiankärhö saisi ensi vuonna tarpeeksi valoa ja kasvusto vahvistuisi. Nyt oli sitten oksien polttamisen vuoro, jotteivat ne jää maanomistajan harmiksi. Epäilin, etteivät oksat ja risut syty, mutta niin vaan syttyivät, kun oli osaajat asialla. Viidessä tunnissa oli aikamoinen kasa havuja tuhkana. Hieno päivä mukavassa porukassa ja hyvää hyötyliikuntaa.












lauantai 14. marraskuuta 2015

Viikon kuvat



Koko marraskuun olen nauttinut näistä ihanista keltaisen ja ruskean sävyistä. 


Luin viime sunnuntaiaamuna, kuinka mielenkiintoinen maa on Puerto Rico. Mielessä kävi: voi, kun pääsis tuonne ihmettelemään luontoa. Lähdin pikkukävelylle lähipolille ja huomasin: ei tarvitse lähteä Puerto Ricoon asti, ihan kotipolulla voi hurmioituu luonnon kauneudesta ja monimuotoisuudesta.


Maanantaina kissanristiäiset. Vertti ja Viljo, hyvät nimet kissoille.


Koulussa tietenkin käsitöitä: tilkkutöitä, kankaanpainantaa, neulontaa...


Ensimmäiset glögit tyttären kanssa, joka tuli vapaapäivien viettoon kotiin. 




Missä muualla värit vaihtuvat näin? Tämäkö on se Suomen luonnon viehätys? Yksi yö ja värit ovat ihan toiset, tunnelma toinen, kaunis silti, mutta eri tavalla.


Yllätyspaketti ystävältä, hieno kranssi tai oikeastaan kaksi hienoa kranssia.


Eilen sytytin ekat jouluvalot: laitoin juutalaiskirsikan kukinnot ledivalolamppuihin. Tykkäsin, että tuli hieno.


Tämän päivän olen kauhistellut ihmisten julmuutta, Pariisin terroriteko on jotain ihan käsittämätöntä.

Tämä kuva siksi, että kävin läpi vanhoja kuvia Facebook-haasteeseen. Kirjoitin yhden pyydetyn matkajutun ja siinäpä se päivä meni. Yökkäreissä koko päivä.












lauantai 31. lokakuuta 2015

Pyhäinpäivän aamuna


Pyhäinpäivän hiljainen aamuhetki: grafiikan laatan suunnittelua, menneiden muistelua. Pyhäinpäivän tuttu tunne: muistoja, kaipausta, surumielisyyttä, mutta myös kiitollisuutta ja mielen lepoa.

Levollista pyhäinpäivää!

maanantai 28. syyskuuta 2015

Kesän viimeiset kukat






Kesän viimeiset kukkijat ilahduttavat vähintään yhtä paljon kuin kevään ensimmäiset. Kesän kukkaloistossa ei kukaan oikein pääse yksin loistamaan - no, pionit ehkä.

Kohta onkin sitten tyydyttävä pelkkien paperikukkien loistoon.


Vanhassa metsässä




Asun erämaaluonnon keskellä ja silti joudun lähes joka syksy etsimään uudet sienipaikat: yhtäkkiä metsä vaan on korkeina pinoina metsäautotien varressa. Onneksi on kuitenkin muutama alue, joiden tietää säilyvän: luonnonsuojelualueet. Enemmänkin näitä hienoja suojeltuja luontokohteita voisi olla.


lauantai 19. syyskuuta 2015

Viikon varrelta

O




Viikonloppu oli aivan ihana: kaunis retkeilysää, sieniä ei löytynyt, mutta mustikoita kylläkin pari sangollista. Katariina ehti vielä ompelemaankin: pari vanhaa mekkoa muuttui puseroiksi.




Alkuviikon aurinkoiset ja lämpimät päivät huipentuivat aivan ihastuttaviin iltoihin. Kissan kanssa tutkittiin lähimetsistä sienisaaliin toivossa: ei löytynyt.




Mukavat synttärit: tanssia ja herkullista lähiruokaa. Mustikkakukko, luomumaidosta valmistettu kotijuusto ja savulahnatahnalla täytetyt ruisnapit maistuivat tanssin jälkeen.



Ostin kesällä kunnon sadevaatteet. Olipa kiva lähteä sienimetsään, vaikka satoi. Luottopaikasta löytyi sangollinen suppilovahveroita.


Tapahtumarikkaan viikon päätteeksi sain ystäviä syömään. Ihana viikko, mukava ilta. 

Tämän viikon onnen perusasiat: luontokokemukset ja erilaisten mukavien ihmisten tapaaminen. Kiitollisin mielin aloitan viikonlopun vieton.