torstai 30. joulukuuta 2010

Uuden vuoden arvoitukset


Onko linnunpesä tyhjä? Saako alaston mallinukke vaatteet? Minkälaiset? Joko kuihtunut kukka heitetään roskiin?


Mitä uutta on syntymässä? Onko paita sopiva vai liian pieni?  Mitkä tarinoista valitaan?


Mitä tauluun kirjoitetaan? Kuka siihen kirjoittaa? Tai piirtää? Jääkö taulu tyhjäksi?


 Vuoden kuluttua olemme ainakin vuoden vanhempia, toivottavasti myös vuoden viisaampia.

Suunnittelen uutta vuotta muissa maisemissa, joten oikein hyvää uutta vuotta kaikille!

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Vielä kerran




Tiedän, näitä on nähty. Kyllästymiseen asti. Mutta silti: kokonainen kuukausi jo tätä ihanuutta ja minä en vaan kyllästy. Oikeastaan on käynyt päinvastoin: tänäänkin olin ihan lumoissa ja samalla peloissani, koska tämä satu loppuu. Tulivat mieleen Pekka Halosen ja Rudolf Koivun maalaukset. Kun tulin kotiin niin ihana Hilja oli blogissaan linkittänyt Rudolf Koivusta kertoneen tv-ohjelman. Siis lisää lumoja! Aivan ihana ohjelma: vanhat valokuvat, filminpätkät ja miljööt, sodat, taiteilijan monivaiheinen elämä  ja kuvitukset - kaikesta tästä oli tehty kaunis ja monitasoinen kuvaus Koivun elämästä.  

Onneksi puita riittää ja intoa kantaa niitä. Pakkasta on nimittäin edelleen -25. Ikävä vain, että glögi on loppu.    

tiistai 28. joulukuuta 2010

Sadusta?






Poika sanoi: "Noi sun kuvat on ihan sellasia, että sä oot vain menny metsään ja räpsiny." Vaistosin, että kommentti ei sisältänyt kehuja. Mutta oikeasti tein juuri noin: puin toppavaatteet, otin kameran ja lähdin metsään. Lunta on niin vähän, että kävellen pääsee kaikkialle. Kuin satumetsässä kävelisi.

Taas näyttää mittari -30. Lähden laittamaan takkaan tulen ja siemailen viimeiset glögit. Ihana loma!

maanantai 27. joulukuuta 2010

perjantai 24. joulukuuta 2010

Hyvää Joulua!


 Ajat muuttuvat: kukapa olisi pari vuotta sitten uskonut, että istun koneella jouluaattoiltana. Ei kukaan -  vähiten minä itse! Mutta niinpä vaan istun. Katselen kuusta, siemailen glögiä, muistelen menneitä jouluja. Kone sylissä, netissä.Tunnelma on silti sama tuttu, joulu. Perinteet muuttuvat....

Oikein hyvää joulua!


torstai 23. joulukuuta 2010

Pakkasta


Pakkanen vaan jatkuu, nyt ulkona on jo -30 astetta. Puita kuluu, takan lämmössä on mukava juoda glögiä ja odotella, koska piirakanpaistajat tuovat minulle maistiaisia. Mikähän äkillinen innostus sekin oli: alkaa nyt paistaa piirakoita joulun aatonaattoiltana? Mutta ei se mitään, kyllä se vaan minulle sopii!

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Juuri nyt








 Juuri nyt ulkona paukkuu 27 asteen pakkanen. Tytöt lähtivät koirien kanssa lenkille täysikuun valaisemaan luontoon. Meinasin minäkin, mutta palasin. Oli liian kylmä.



Minulla on ensimmäistä kertaa jouluruusu.Se on kaunis.