tiistai 31. tammikuuta 2012

Tänään töissä


Hyppärillä kirjoitin arviointeja ja tein tämän vuoden budjettiesityksen. Hain määrärahaa koulutukseen (Kankaanpäähän!). En ole ollut työnantajan kustantamassa koulutuksessa kymmeneen vuoteen. Olisiko jo minun vuoro?


Seiskoille opetin liimaharson käyttöä applikoinnissa.





Kasien tilkkutyösuunnitelmat ovat vaihteeksi värikkäitä. Tekniikan sai valita hirsimökin, kaitaletekniikan tai crazyn väliltä. Suunnittelu oli kaikista mukavaa, mutta kankaan menekin laskeminen ei. Ei opestakaan, jota alituiseen vaivattiin laskemaan, "kun mä en vaan osaa" tai "kun nyt ei ole matikantunti". Vähän kun autoin, niin kaikki kumminkin osasivat laskea ihan itse.

Nyt toppahousut jalkaan ja kotiin. Vai kävisinkö sittenkin äänestämässä ensin?

maanantai 30. tammikuuta 2012

Valinnan vaikeus



 
Kankaanpään opiston kesäkurssiopas tuli tänään. Tylsä kansi, mutta sisältö sitäkin innostavampi. Nyt on vaikea valita: Silja Purasen vetämä taidetekstiilikurssi, jossa siirretään valokuvia tekstiiliin ja työstetään sitten eri käsityömenetelmin vai Mirja Marschin vetämä kurssi, jossa enemmän kankaan maalausta ja sen sellaista. Ja vielä Aino Kajanniemen kuvakudoskurssi tai Maija Pellonpää-Forssin villa- ja silkkihuivien värjäyskurssi. Indigovärjäys kiinnostaisi myös....ja Vuokko Isakssonin vetämä tilkkutyökurssi. Mitä valitsen, auttakaa!



Pakkanen jatkuu, tänään -34 aamulla. Auto lähti aamulla käyntiin, sisällä on lämmintä, ulkona kaunista. Ihana talvi!

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Ja sama uudestaan






Nyt pakkasta oli-27. Joku muukin oli ollut reipas: posti oli haettu!

lauantai 28. tammikuuta 2012

Ihana talvi!







Olinpa aamulla reipas ja hain lehdet valtatien varresta. Samalla tuli tehtyä 4 kilometrin lenkki 20 asteen pakkasessa. Kuvista vaan ei tullut tarkkoja... pitää varmaan ostaa uusi pokkari, järkkäriä en jaksa ottaa mukaan enää ollenkaan.

Talvi on kaunis vuodenaika.


Tytär huomasi edellisestä postauksesta, että telkkarihuoneessa oli verhot - 16 vuoden odottelun jälkeen! Suuret ruutuikkunat ja maisema niiden takana ovat riittäneet ilman verhojakin. Kun kukaan muukaan ei ole puuhaan ryhtynyt, niin meillä ei ole verhoja. Maaseudulla ja korkean kivijalan päällä seisovassa talossa verhot eivät tunnu aivan välttämättömiltä.

Nyt sitten sorruin tilaamaan H&M -malliston verhot, vaikka olen kyseistä firmaa vältellyt viimeiseen asti. En voinut vastustaa ihanaa harmaan sävyistä lintukuosia. Kun silitin verhoja, niin jo kadutti: verhot oli leikattu miten sattuu, ei todellakaan minkäänlaiseen langansuuntaan. Vaikka kuosi on kaunis, niin verhot liekottavat reunoistaan aika rumasti. Verhot eivät tietenkään olleet kalliit, siihenhän H&M -brändi perustuu: lohtutekstiilejä naisille. Luin Arvopaperi -lehdestä, että H&M on listattu yhdeksi parhaista sijoituskohteeksi vuonna 2012. Näitä verhoja enempää en aio firmaan sijoittaa, en ostamalla tekstiilejä enkä muutenkaan.

perjantai 27. tammikuuta 2012

Perjantaipuuhia





Ihastuttava talvipäivä innosti siivoamaan viimeisetkin joulut pois ja vaihtamaan vähän keväisempiin väreihin. Kuopus suunnitteli meikkiä ja kampausta vanhojen tansseihin. Minä odottelen hermostuneena kangasta mekkoon; pitäisi päästä jo ompelemaan.

Tein pitkän lenkin koirien kanssa kelmeässä kuunsirpin valossa (en pelkää enää pimeää!) ja nyt kaadan itselleni lasin viiniä ja alan lukea Antti Hyryn kirjaa Uuni. Ei sen kummmempaa.....

Hyvää viikonloppua!

maanantai 23. tammikuuta 2012

Pikkupuuhailua









Suunnittelin tekeväni katsauksen viime vuoteeni, mutta kun luin läpi viime vuoden postaukset niin ajattelin, mitä järkeä? Henkilöhistoriaani voi lukea arkistosta kuka tahansa koska tahansa. Ei mitään järkeä kirjoittaa sitä uudestaan.

Joten tässä viime viikon tunnelmia: musiikkiharjoituksia, kirpputorihameen suurentamista, Londenin ja Donnerin Siperianmatkakertomuksia, tyttären tanssipuvun suunnittelua. Töitä ja paljon unta. Ja taas alkoi uusi viikko.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Tammikuussa 2011



Viime vuonna säilytimme joulun paljon pidempään kuin tänä vuonna.


Lunta ja pakkasta riitti marraskuusta maaliskuun loppuun. Mittari ei kertaakaan laskenut alle -20 asteen.



Kuopus lähti Australiaan vaihtariksi. Edessä oleva vuosi tuntui pitkältä...



Kotona oli hiljaista, koska keskimmäinenkin muutti opiskelukaupunkiinsa. Kävin grafiikassa ja lyhyen oppimäärän japanilaista kirjansidontaa.


Tammikuun lopulla valo oli jo näin keväistä.

perjantai 13. tammikuuta 2012

Sinne meni!

 

Kolme viikkoa sitten kuusenkoristeet oli haettu vintiltä ja kuusenkoristelu oli täydessä vauhdissa. Joulu oli edessäpäin. Tänään oli tarkoitus pitää joulun lopettajaiset, juoda loput glögit ja syödä piparit. Pakastimessa olevaa kinkkua emme sentään aikoneet paistaa. Kinkku saa odottaa laskiaista tai sitten paistamme sen juhannuksena, niinkuin luin jostain naisten lehdestä jonkun julkkiksen - en muista kenen - tekevän.


Ehkä emme olisi luopuneet kuusesta vieläkään, mutta kuusi kaatui ja suuri määrä neulasia levisi ympäri huonetta. Kuusi sai lähteä, vaikka kaunis olikin.


Oikeastaan hyvä näin: jouluntunnelma pois kevään valon tieltä.


Kuusenneulaset tuli imuroitua koko talosta, mutta kirjapinot leviävät hallitsemattomasti. Tarvitsen lisää hyllytilaa. Paljon. Vai raaskinko luopua kirjoista? Ehkä kumminkaan en...

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Vähän myöhässä



Hih! Uskoitteko, että oikeasti postaan joulukuusen? Kyllä postaan, tässä se on. Oikein hieno, kuinka sen raaskii viedä pois? Jospa siihen kasvaa uudet vihreät kasvustot oksien päihin niinkuin joskus vuosia sitten? Sitten se vasta hieno olisi! Sitä odotellessa lähden lenkille.