torstai 16. maaliskuuta 2017

Kevättä



Taas on ollut monta harmaata päivää peräkkäin, joten tämän päivän aurinko piristi ihanasti. Tällaisia kevätpäivää pitäisi olla enemmän: pikkupakkasta ja aurinkoa, ei harmaata ja sohjoa.

Kävin illalla hiihtämässä järvellä, mietin, pitäisikö ostaa myös perinteisen sukset.

maanantai 13. helmikuuta 2017

Sata vuotta sitten


Sata vuotta sitten juuri tänä samaisena päivänä syntyi Pohjanmaalla pieneen tuvan ja kamarin mökkiin poikavauva, joka ristittiin Eeroksi. Aika oli silloin toisenlainen kuin nyt: elettiin Venäjän suurruhtinaskunnassa ja aika oli levotonta maailmalla ja Suomessakin. Hevosella liikuttiin, jos sellainen oli, muutoin käveltiin.

Eero aloitti kansakoulun ja menestyi siellä hyvin niinkuin sisaruksetkin. Koulunkäynti olisi maistunut, mutta mitään mahdollisuuksia neljän luokan jälkeen ei ollut: lähin oppikoulu oli 60 kilometrin päässä Kristiinankaupungissa ja sinne lähtivät vain niiden talojen lapset, joilla oli varaa maksaa koulutus ja "kortteeri". Eero-poika kävi kesäisin paimentamassa kylän karjaa ja vähän vartuttuaan hän sai töitä "tiilipoikana" eli kantoi rakennuksilla tiiliä muurareille. 

17-vuotiaana Eero lähti Lappeenrantaan ratsuväkijoukkoihin, mikä lienee ollut aikamoinen kokemus pojalle, joka ei ollut liikkunut paljon kotikylän ulkopuolella.  Armeijan jälkeen alkoi pitkä sotakomennus, josta Eero selviytyi fyysisesti ehyenä, mutta muuten sotakokemukset ei voinut olla jättämättä jälkiä.

Eero oli isäni, joka eli 90-vuotiaaksi ja näki suuren muutoksen yhteiskunnassamme. Materiaalinen vauraus lisääntyi, mahdollisuudet opiskeluun ja oman elämän hallintaan paranivat. Uusia teknisiä laitteita tuli koko ajan lisää ja lääketiedekin kehittyi. Isäkin sai kymmeniä lisävuosia sydämen tahdistimen ansiosta. Vaikka isäni elämä oli köyhää ja nuoruuden kokemukset kovia, hän jaksoi silti olla aina iloinen ja otti uuden päivän uutena mahdollisuutena. Luulen, että hän oli aika onnellinen ihminen. Luin jostain, että ihmisen onnellisuus on puolet geneettistä ja puolet muuta; isälläni oli varmaankin nuo perinnölliset onnellisuusgeenit. Minusta tuntuu, että minäkin olen saanut perinnöksi samoja geenejä. Paras perintö, jota voi toivoa.

Kiitos isä.

Kuvassa isäni ensimmäisen lapsenlapsensa kanssa 1990-luvulla.

maanantai 23. tammikuuta 2017

Savotassa





Metsäkoneen jäljiltä lähimetsä ei ole kaunista nähtävää, mutta saimme vähäksi aikaa järvinäköalan. Risukasojen alta yritetään pelastaa kaikki pienet kuusentaimet, että saisimme nopeasti uuden metsikön.

Huomenna olenkin jo Keski-Suomessa käsityömessuilla.





keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Viikko keväällä







Kevätviikko: märkää ja loskaa. Kosteaa ja kylmää. Uunia on lämmitetty melkein päivittäin, joten pizzakausi jatkuu.

Tuure Kilpeläisen keikka Kuopiossa. Useammin pitäisi varata liput: silloin tulee lähdettyä, muuten laiskuus ja mukavuudenhalu voittavat.

Pönttötalkoissa tein kaksi pönttöä, tosin ne eivät ole vielä puissa. Jos siivoan vielä vanhatkin pöntöt, saadaan Miljoona pönttöä -haasteeseen ilmoittaa ainakin kymmenen pönttöä. 

Kliivia kukkii!





maanantai 22. helmikuuta 2016

Teinkö oikein?




Sekavassa mielentilassa katselen ulos ikkunasta. Isot pihakoivut kaadettiin tänään ja kun tulin kotiin, tunsin äkkiä suurta surua ja syyllisyyttä: koivut ovat olleet täällä kauan ennen minua ja niiden olisi pitänyt jäädä minun jälkeenkin. Katkaisin niiden elämänkaaren väkivalloin epämääräisen epäilyksen takia; koivut eivät olleet lahoja. Miten selviän tästä?

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Adventin valo





Miten lataavaa ja voimaannuttavaa on tämä marraskuun harvinainen valo! Onneksi lähdin heti auringonnousun aikaan liikkeelle. 


lauantai 28. marraskuuta 2015

Liisan liukkaat Kaisan kaljamat





Ilmastonmuutoksesta puhutaan, mutta ainakaan marraskuun säät eivät ole kovasti muuttuneet minun elinaikanani, reilussa 50 vuodessa. Niin kauan kuin muistan, olen kuullut marraskuun säätä luonnehdittavan sanonnalla "Liisan liukkaat, Kaisan kaljamat". Niinhän se meni tänä vuonnakin: lumet lähtivät ja pihat ja tiet muuttuivat liukkaiksi kaljamiksi. 

Muistoissani marraskuun säät eivät ole muuttuneet ja edellisenkin sukupolvien muistot lienevät muokanneet tuota sanontaa. Olen silti huolissani ilmastonmuutoksesta: muistaakseni Suomen lämpötila on noussut kaksi astetta sitten vuoden 1850. Se on paljon.

Jos ulkona on liukasta ja pimeää, kannattaa keskittyä sisätiloihin.