Tänään töissä eräs viidesluokkalainen tyttö istahti tuolille viereeni ja kumartui tarkastelemaan kasvojani lähempää. Arvelin hänen tutkivan herpeslaastaria huulessani, mutta tyttö tekikin aivan toisenlaisen havainnon: "Ope, sulla on kuivat huulet." Oli pakko hymyillä niin, että herpes-laastari irtosi. No, sitten päästiinkin juttelemaan huuliherpeksestä. Ja siitä, että huulirasvaakin on hyvä pitää taskussa näin tuulisina päivinä kuin tänään.
Viime viikolla kolmannen luokan iloiset tytöt ryntäsivät syliini ja ilmoittivat yhteen ääneen kirkkailla lasten äänillään, että minun pitää laittaa tukkani kiinni, koska tukka auki näytän hevoselta. Kiitin tyttöjä ja sanoin, että minusta hevonen on kaunis eläin. Taas naurettiin.
Mutta todetkaa itse. Hevonen tai ei, mutta tässä hommassa ei totuus pääse unohtumaan.
(Jos sanojat olisivat olleet yläkoulun oppilaita, olisin luultavasti reagoinut vähän toisin. Eivätkä yläkoulun oppilaat kyllä arvioikaan opettajan ulkonäköä enää suoraan opettajalle. )
