keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Kylmä keskiviikko


Joskus hyvin tavalliset asiat tekevät onnelliseksi. Kun on nukkunut pitkään huonosti, on onnellinen aamulla yhdeksän tunnin yöunien jälkeen. Kahvin tuoksu tuntuu ihanalta ja on kiitollinen siitä, että aurinko paistaa kirkkaasti jo aamulla. Että suihkusta tulee lämmintä vettä, vaikka ulkona on yli kolmekymmentä astetta pakkasta. Että auto pakkasesta huolimatta lähtee käyntiin ja auton sisälläkin on lämmin. Oikein ihmettelin aamulla, kuinka kaikki TOIMII, vaikka pakkanen jatkuu jo neljättä kuukautta.

Olin onnellinen karvahatusta ja toppahousuista, rukkasista ja lämpimistä kengistä ts. kunnon varusteista, joissa voi nauttia pakkasesta ja talvesta. Kun tulin kotiin, talo oli lämmin (tietenkin puin villapaidan ja huopatohvelit, mutta silti). Ensin ajattelin, etten viitsi lämmittää uuneja ollenkaan, mutta kun kuuntelin säätiedotuksen, niin puin toppavaatteet päälle ja aloin kiltisti kantaa puita tuvan uuniin. Säätiedotus lupasi tänne -40 astetta. Vieläköhän auto lähtee huomenna käyntiin?

lauantai 12. helmikuuta 2011

Hiljaisia harrastuksia



 Olen karsinut harrastukset minimiin, mutta grafiikasta en luovu. Osittain siksi, että tykkään grafiikan tekemisen monivaiheisuudesta, hitaudesta ja siitä, että koskaan et voi olla varma, miltä työ lopulta näyttää. Toinen tärkeä syy on porukka, jolla kokoonnumme: mukava, toisiaan kannustava joukko, joiden seurassa voi olla oma itsensä.

Tänään mietimme, pitäisikö pitää näyttely laatoista, sillä ne ovat joskus kauniimpia kuin itse vedokset.

 
Väriä levittäessäni mietin, pitäiskö minun kokeilla maalata palettiveitsellä. Jotain tällaista jälkeä haluaisin kukkamaalauksiini.



Sitten se vedos. Tällainen siitä tuli.


Torstai-iltana olin japanilaisen kirjansidonnan kurssilla. Lähdin kurssille ystävän painostuksesta ja manasin jo mielessäni lähtemistäni, kun työpäivän jälkeen ajelin naapurikuntaan. Mutta onneksi lähdin: kolme tuntia kului hujauksessa ja lähdimme kotiin iloisina ja virkeinä. En osaa sanoa, mikä näitä kahta harrastusta yhdistää, mutta jotain samaa niissä on...rauhaa ja hiljaisuutta, virkistävää sellaista.

Hyvää viikonloppua kaikille!



perjantai 11. helmikuuta 2011

Tätä mieltä



Vähän ihmettelin, kun koirat olivat ovella menossa ulos, kun tulin töistä kotiin. Eivät ne yleensä ole noin hanakasti menossa parinkymmenen asteen pakkaseen.

Selvisihän se syykin: koirat olivat ilmaisseet selvästi, mitä mieltä ovat unelmastani ajella kaikki maailman hienoimmat rautatiereitit. Arvasivat, etten tykkää tämän tyyppisestä mielipiteen ilmaisusta ollenkaan.

Tyttöjen suunnitelmat matkustaa ympäri Amerikan mannerta sensijaan sopivat koirille paremmin. No mikäs, koirathan ovat tyttöjen, mutta minä niitä nyt täällä ruokin. Pikkusen olisin siis toivonut ymmärrystä minäkin..... Olkoot nyt pihalla, en käy heti päästämässä sisälle.

Ja blogger sitten näköjään kääntää kuvat miten haluaa. Kiitos vaan avusta.