

Huh. Kun elämän mustimmat pohjavirrat meinaavat väkisin vetää mukaansa, kun vatsaa polttaa ja rintaa puristaa, on tarrauduttava pinnallisiin iloihin. Mentävä tanssikerhoon tanssimaan valssia. Opeteltava suomalaisen, wieninvalssin ja englantilaisen hitaan valssin eroja. Mutta kun ajat pois tanssikerhon pihalta pimeyteen, olet taas yksin. Liikunnan suoma mielihyvä häipyy vähitellen ja murheellinen olo palaa.
Tänään tapasin ystäväni. Hän ymmärsi, löysi oikeat sanat.
"Ei saa jäädä tuleen makaamaan." Tuo sananparsi sai minut joskus kiukustumaan ja ärtymään, mutta ymmärrän nykyään paremmin sen sisältämän viisauden. Toiminta on se, joka on ihmistä auttanut kautta aikojen. On pitänyt hoitaa karja, laittaa lapsille ruokaa, pestä pyykit, kyntää ja kylvää pellot ja hakata polttopuut. Toiminta auttaa unohtamaan, konkreettiset työn tulokset saavat uskomaan tulevaan ja toiminnan tuoma mielihyvä karkottaa hetkiseksi fyysisen pahan olon.
Siispä lämmitin talon oikein lämpimäksi. Leivoin kaksi taatelikakkua ja marjapiirakan, tein kiisselin, pesin pyykit, siivosin vähän ja nyt lähden ulos säkkipimeään ja sumuiseen iltaan. Ennen pelkäsin pimeää, mutta nykyään pidän siitä, että voin piiloutua pimeyteen, se tuntuu turvalliselta ja hyvältä. Pimeys on paksu pehmeä peitto, johon kääriydyn.