elossa!

Olen elossa! Haluaisin halata teitä kaikkia, jotka luette tätä! Olen elossa, olen elossa! Eikä tämä todellakaan ole mikään huono vitsi vaan olen viime päivinä joutunut miettimään terveyden merkitystä ja sitä kuinka tärkeää on elää joka päivä tässä ja nyt eikä "siirtää elämää" jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Tiedän, kliseistä. Puisevaa ja tylsää ennenkuin klisee muuttuu todeksi, eläväksi elämäksi. Ahdistukseksi ja peloksi, suoranaiseksi paniikiksi tai sitten katumukseksi ja kaipuuksi.

Vähän niinkuin Mazzarella kirjoitti kirjassaan kohteliaisuudesta: pelkkiä tyhjiä sanoja niin kauan kunnes riittävät TOISTOT alkavat vaikuttaa meissä niin, että meistä tulee oikeamielisiä ja lämminsydämisiä ihmisiä. Jotenkin niin sen ymmärsin. Kliseetkin muuttuvat eläväksi elämäksi, muuttavat asenteita ja toimintaa. Kuten tämä:"Terveys on tärkeintä." Mitäänsanomaton mantra niin kauan, kun terveytesi ei ole uhattuna.

Sekava sepustus, mutta sekava on mielenikin. Loma kumminkin alkoi ja kuulkaa: olen niin kauan ollut työelämässä, että pääsisin KUNTOUKSEEN eli olisi toinenkin lomaviikko tiedossa. Mies on kuitenkin juuri silloin Kuubassa ja täällä kaksi koululaista, joista toinen yrittää kirjoittaa ylioppilaaksi. Että kai äiti sitten jättää kuntoutuksen väliin ja jää lämmittämään taloa ja tekemään ruokaa, antamaan taustatukea. Uhrautuva äiti - niin kliseistä!

kuusi satunnaista asiaa

Saksi-Sadie haastoi minut kertomaan itsestäni kuusi satunnaista asiaa.Tässä näitä, täysin sattumanvaraisesti.

1. Tykkään järjestyksestä, mutta en ole järjestelmällinen ihminen. En saa laitettua tavaroita paikoilleen, vaikka kuinka tahtoisin. Pahinta tietenkin, että koko muu perhe on samanlainen. Jos joskus laitan esille jotain omasta mielestäni jonkun kauniin esineen, niin eikähän siinä kohta ole vieressä tai päällä jonkun likaiset sukat tai työkäsineet. Sori, piti kertoa itsestä, ei muista.

2. Olen kova suunnittelemaan kaikkea, puuhailen jotain koko ajan. Mitään SUURTA en saa koskaan aikaiseksi, vaikka nuorena joskus niin haaveilin. Huomaan, että elämä on liian lyhyt ja minulla liian vähän kunnianhimoa, että pystyisin toteuttamaan suurimmat unelmani. Olenhan sentään ollut onnekas ja asun nyt vanhassa hirsitalossa metsän keskellä lähellä kaupunkia, niinkuin joskus nuorena unelmoin. Kun tulimme tämän vanhan huonokuntoisen koulun pihaan 17 vuotta sitten, rakastuin paikkaan heti. Vuosia ajattelin, tämä on lopullinen kotini, sirotelkaa tuhkani puutarhaan. Nyt on alkanut kuitenkin itää ajatus, että vieläkö jonnekin...?

3. Rakastan kukkia ja kukkien kuvaamista. Puutarhani on kesäisin rakkain paikka. Puutarhani on todella luonnonmukainen, kaikki halukkaat saavat kasvaa ja kukkia tai olla kukkimatta, kuinka vaan haluavat. Paras kohteliaisuus, jonka olen saanut ystävältäni:"Tykkään sun puutarhasta, kun täällä ei oo nyysitty jokaista rikkaruohoa." En esittele puutarhaani kovin monille, koska useimmat eivät ajattele noin.

4. Liikun mielelläni yksin, olen ollut sellainen jo nuorena. Tunnen huonoa omaatuntoa, että pidän yhteyttä ystäviini niin sattumanvaraisesti. Olen onnellinen, että he eivät ole unohtaneet minua vaan pitävät yhteyttä.

5. Liikun nykyään liian vähän. Tykkään luisteluhiihdosta, tanssista, pyöräilystä ja sauvakävelystä. Mutta en ole luonnostani ulkoilmaihminen, joudun pakottamaan itseni liikkeelle.

6. Huomenna otan vapaapäivän ja lähden katsomaan ystäväni näyttelyn.

Siinäpä niitä. Nyt pitäisi vielä haastaa kuusi muuta bloginpitäjää. Haastan wannaberoosa - nyt en keksi muita, sillä haaste on kierrellyt aika monessa seuraamassani blogissa. Mutta jos et ole vielä vastannut, niin tästä vaan haaste vastaan!

Sitten pitäisi linkittää. Saksi-Sadie anteeksi, jos en onnistu... Yritän kumminkin.

Linkitys taisi onnistua! Kiitos Arleena ja Melita!

ystävänpäivänä

Vähän myöhäinen sytytys minulla: ilta jo pitkällä ja vasta nyt ystävänpäivää toivottamassa. Mutta eikö jokainen päivä voi olla ystävänpäivä? Huomennakin? Ja siitä eteenpäin joka päivä.

Sain ystävältäni viestin, jatkan sen teille kaikille: "Mitä siitä, että nuoruus tarjosi ruusuja ja rakkautta, kun vanhana meillä on ystävät ja viini."(Thomas Moore) Minusta siihen sisältyy kaunis ajatus siitä, että jokaisessa elämänvaiheessa on nautittavia asioita.Kunpa vaan aina huomaisi sen!

Olen ollut viime aikoina aika huono ystävä. En ole ollut kovin aktiivinen yhteydenpidossa. Siinä mielessä tämä ystävänpäivä on ihan hyvä: laittaa miettimään omaan suhdettaan läheisiin ihmisiin ja sitä, millainen ystävä olen.

Hyvää ystävänpäivää! Menen nyt avaamaan sen viinipullon...ystäviä en tähän hätään saa :(

näin niitä tehdään

Sen verran tuli paperihelmistä innostuneita kommentteja, että tein pikaisesti ohjeet. Tässä tarvikkeet - vain kynä puuttuu.




Piirrä kaitaleet paperin NURJALLE puolelle. Pitkä viivain on tässä lyömätön apu.




Tässä leikatut kaitaleet. Suorasta kaitaleesta tulee pitkulainen, suora helmi. Lähes pyöreitä saat, kun kaitale on kolmionmuotoinen, pitkä ja kapea. Kokeile, muotoa voit muunnella kaitaleen pituutta ja leveyttä muuttamalla.




Pyöritä kaitale sukkapuikon tms päälle leveämmästä päästä alkaen. Liimaa pää askarteluliimalla.




Tässä suloinen vastasyntynyt.




Ja tässä pikkuisen vanhemmat kaverinsa.



Jos innostut, esittele blogissa ja ilmoita, niin käyn kurkistamassa.

Kun ehdin, laitan muutaman linkin. Paperihelmiä voi nimittäin ostaa netistä. Eräs kehitysyhteistyöprojekti työllistää paperihelmien teolla afrikkalaisia naisia, ugandalaisia muistaakseni. Ostamalla voi siis tukea afrikkalaisten naisten parempaa tulevaisuutta. Nyt on kumminkin mentävä lämmittämään taloa. Sormet kohmeessa ja varpaat jäässä tässä kirjoitan.

koru - taas!

Innostuin sitten vielä lisää noista paperihelmistä ja kun muutakaan sanomista ei ole niin annan periksi: tulkoon tästä nyt käsityöblogi kun on kerran tullakseen.

Paperihelmien pyörittely on tosiaan terapeuttista, suosittelen. Vähän harmittaa, kun kokosin korut suunnittelematta asiaa ihan loppuun: siima näkyy ikävästi, kun en sitonut helmeä pikkuhelmellä, jolloin siima ei olisi näkynyt noin häiritsevästi. Ja että vielä kaikissa kolmessa sama moka! Suunnitelmallisuus ei ole vahvoja puoliani, spontaanisuus on. Tällaisissa asioissa spontaanisuus on kuitenkin enemmän haitaksi kun hyödyksi. Enkö koskaan opi?

En raaskinut purkaa koruja vaan laitan ne koekäyttöön ja katson, kauanko paperihelmet kestävät. Sitten homma uusiksi. Siihen mennessä olen toivottavasti pyöritellyt jo tuhansia uusia paperihelmiä. Ja oppinut suunnitelmallisemmaksi.

neljännen kansion neljäs kuva

Huomasin jossain tällaisen haasteen: neljännen kansion neljäs kuva. Tässä, olkaapa hyvät. Siitä vaan arvailemaan, mitä ja mistä kuva on.

10 000 täynnä

Sivun lopussa on kävijalaskuri, joka kohta näyttää 10 000. Jos olet 10 000. kävijä ilmoita itsestäsi, saat lahjan!

Suomalaisen päivä

Tänään piti kirjoittaa päiväkirjaa suomalaisesta päivästä Kansarunousarkistoon tallennettavaksi. Kymmenen vuotta on kulunut edellisestä keräyksestä.Tässä minun päiväni tänään.

Heräsin aamulla vähän ennen seitsemää, nousin vielä pimeään aamuun ja menin keittiöön laittamaan kahvin tippumaan. Vedenkeittimeen laitoin vettä aamupuuroa varten. Sitten televisio auki ja uutiset, jotka olivat etupäässä huonoja. Lamaa, irtisanomisia, pommi-iskuja, sotaa, väkivaltaa.

Koulussa opetin valinnaista käsityötä yläkoulun 8-9 -luokkalaisille: lasten vaatteiden ompelua,huivin virkkamista,kankaan maalaamista, tilkkutäkin ompelemista, lapasten, myssyjen ja villapuseron neulomista, tossujen huovutusta. Kiirettä pitää, mutta onneksi oppilaat ovat innostuneita, osaavat lukea ohjeita ja auttavat toisiaan. Välillä kävin kahvilla ja keskustelimme kahvion emännän kanssa siitä, kumpi on tärkeämpää koulutuksella hankittu pätevyys vai persoonallisuus, kun tehdään henkilövalintoja. Juttelimme myös siitä, kuinka tärkeää tänne maaaseudulle on saada koulutettuja ihmisiä, jotka myös haluavat jäädä tänne. Paluumuuttajat ovat varmimpia jääjiä. Kaupunkiimme valittiin tänään uusi kulttuurisihteeri.

Kirjoitin jonkin aikaa oppilasarvosteluja ja lähdin tyttären kanssa vanhalle rautieasemalle kahville. Junia kulkee enää kolme päivässä, lipunmyyntiä ei ole, joten asema palvelee kahvilana. Söimme Runebergin torttuja, ihailimme ulkona paistavaa aurinkoa, kirkasta pakkaspäivää. Kiersimme samassa rakennuksessa olevan käsityöläismyymälän ja lähdimme kampaajalle.

Tyttären tukkaa leikattiin uuteen malliin, kun minä istuin ja odotin mammografiakuvaukseen terveyskeskuksessa. Ensimmäistä kertaa elämässäni. Juttelin tuttavan kanssa lasten kotihoidosta ja laitoshoidosta. Molemmat hoidimme lapsia pitkään kotona. Olimme tyytyväisiä kotiäitejä ja nyt tyytyväisiä työssä käyviä äitejä.

Kampaajalla tapasin tyttären, jonka tukka oli leikattu toiselta sivulta kaljuksi, toinen puoli oli pitkä ja päälaella tukka oli pystyssä. Mutta se sopi hänelle! Ensimmäinen kampaajakäynti 18-vuotiaana ja heti näin rohkea ratkaisu. Olin ylpeä tyttärestäni.

Kampaajalla sain piilotettua omat harmaani taas kerran blondien raitojen sekaan. Olin tyytyväinen myös itseeni. Sitten kotiin, kahvia ja Helsingin Sanomat. Myös Taito -lehti oli tullut; paljon mielenkiintoisia, tyylikkäitä kierrätysohjeita. Koska pakkasen takia en viitsinyt lähteä ulos, päätin hyötyliikkua imuroimalla ja pyyhkimällä parin huoneen lattiat.

Sitten tytär pyysi kanssaan istumaan ja juttelemaan. Otimme molemmat käsityöt esiin, hän lapasen neulomisen ja minä virkkaamisen. Virkkasin muovipussien säilytyspussukkaa. Joimme teetä, keskityimme töihimme, emme paljon jutellet,vaikka tarkoitus oli. Vastasin pariin tekstiviestiin,soitin pojalle armeijaan, siinä sosiaalisuuteni.

Mies katsoi televisio-uutiset, kuulin ne toiseen huoneeseen. Huonoja uutisia, pahalta kuulosti alkoholivammaisten vastasyntyneiden lisääntyminen.

Olen väsynyt. Menen nukkumaan, kello on kymmenen.

Olipa vaikea tehtävä. Pitää varmaan muokata vielä vähän ennenkuin lähetän tämän Kansanrunousarkistoon. Viimeksi kirjoittajia taisi olla 20 000, taidan muistaa väärin, voiko olla niin paljon.

sunnuntaina

Nyt täytyy olla varovainen, ettei tästä tule käsityöblogi. En kuitenkaan saanut vielä aikaiseksi toista, käsityöaiheista blogia, koska aloin askarrella. Innostuin nimittäin tekemään paperihelmiä, noita lapsuusajan rakkaita askarteluja. Melkein koko päivä siihen meni: kuvien etsimiseen(samalla tuli luettua muutama juttukin), leikkaamiseen, puikon päälle pyörittelyyn, liimaamiseen, lakkaamiseen ja pujotteluun. Nyt rannekorut pääsevät koekäyttöön, saa nähdä miten kestävät.

Askarrellessani kuuntelin radiosta Ilkka Malmbergin haastattelun. Niin tuttua puhetta. Siitä, kuinka meidän sukupolvella oli kauhea hinku maailmalle ja sitten kumminkin se arkuus ulkomailla ja koti-ikävä. Silloin lähtemiseen liittyi erityistä sankaruutta ja hohtoa, Pariisi oli silloin KAUKANA. Maailma on sen jälkeen kutistunut, enää et voi olla samalla tavalla POIS. Kun olin ensimmäisen kerran Interraililla, soitin kotiin yhden ainoan kerran. Mahdotonta saavuttaa sitä POISSAOLON tunnetta enää koskaan.