suosittelen

Löysin kirjaston uutuushyllystä Äkkijyrkästä kertovan kirjan. Heräsin tänä aamuna aivan liian aikaisin, joten oli hyvää aikaa katsella ja lukea kirjaa.

Upea teos. Katselin ensin Juha Metson ottamia kuvia taiteilijan elämästä aivan hurmaantuneena. Luonteikkaita, kauniita kuvia taiteilijasta, lehmistä ja taideteoksista. Täynnä taiteilijan elämää, persoonallisuutta. Ja teksti sitten! Tekstin on kirjoittanut Jaakko Heinimäki, mutta se on kuin taiteilijan puhetta livenä: eläväistä persoonallista kieltä ja asiaa vielä kaiken lisäksi.

Jos et tiedä, mitä kirjaa toivot joulupukilta,niin toivo tätä.

pettymys?

Olin katsomassa tanssijaoston näytöksen. Se kuuluu joulutraditioihini, molemmat tytöt kun ovat tanssineet 4-5 -vuotiaasta asti. Odotin ehkä liikoja, sillä kolme edellistä näytöstä ovat olleet huikeita: näytöksissä on ollut ajatusta ja ideaa, koreografiat ovat olleet monipuolisia ja kauniita, liikemateriaali vaihtelevaa, puvustus suunniteltu toimivaksi ja kauniiksi kokonaisuudeksi.

Tänään olin pettynyt. Koreografiat olivat hengettömiä, niistä puuttui ajatus. Liikemateriaali oli yksinkertaista ja toistui liian samanlaisena. Jopa taustakuvat olivat hajanaisia ja jotkut todella huonoja. Ja miksi tuntui, että esitys oli huonosti harjoiteltukin; olen nähnyt samojen nuorten tanssivan paljon paremmin ja vaikeampia koreografioita.

Nykytanssia katsoessani (yksi parhaista tänään) koin kuitenkin ahaa -elämyksen: nykytanssi on kuin abstrakti taide. Yksinkertaista ja pitkälle tyyliteltyä, jättää katsojan tulkinnoille paljon tilaa. Tai jotain sinne päin, en osaa tarkemmin selvittää, mitä tunsin.

Kuva on menneiden vuosien esityksestä.

askartelua ja vähän muuta

Ihana pakkanen jatkukoon! Vain 15 astetta, oikein sopiva sää.



Kun aloitin tämän blogin joskus aikojen alussa, päätin, ettei tästä tule ainakaan käsityöblogi, vaikka niissä mielelläni vierailenkin. Vähän täytyy tinkiä periaatteista.

"Ruusupannunalunen" huovutetusta villapaidasta leikatuista ja kieritetyistä nauhoista. Samasta villapaidasta tehty saunahattu on jo paketissa.



Kukapa olisi uskonut, että innostun tildauksesta! Niin vaan tehtiin oppilaiden kanssa Tilda-sydämiä mahtavat määrät. En huomannut ottaa oppilaiden sydäntuunauksista kuvia, olivat tosi mielikuvituksellisia ja kivoja.



Leikkelin muutamat retkut pitsiliinat kappaleiksi ja vähän perunajauhovellissä ja sokeriliemessä liottelun jälkeen kelpaavat joulukoristeiksi.



Jotain ehdin itsekin virkata.

Huomenna vielä kirkkoon, vaikka haluaisin lopettaa koko koululaiskirkkotradition. Siellä kun vahtii levotonta, kaikkea keksivää, hihittelevää murkkulaumaa niin siitä on hartaus kaukana. Muutama vuosi sitten menin pääsiäiskirkkoon ja oikein hämmästyin, kuinka rauhoittavaa ja harrasta kirkossa voi olla; olin vuosia käynyt kirkossa vain opettajan roolissa vahtimassa murkkuikäisiä.

Jouluhetkiä!

joulukuussa

Perjantaina sain vihdoin kirjoitettua viimeisetkin arvioinnit ja toivon hartaasti, ettei kukaan maijamyöhäinen palauta enää työtään ja pyydä sitä jouluksi takaisin "koska aikoo antaa sen lahjaksi". Siinä vaiheessa yleensä hellyn ja alan kirjoittaa arviointia, vaikka pitäisi sanoa: "Palautuspäivä oli kaksi viikkoa sitten, seuraava on ensi vuonna." En minä pysty siihen.

Koska arvioinnit oli tehty päätin lähettää tänä vuonna joulukortit. Yleensä siitä tulee pari päivää kestävä projekti, koska melkein jokaiselle pitää kirjoittaa muutama sana. Ja valikoida mukaan pari valokuvaa. Joku pieni askarreltu joulukoristekin on kiva.... Joululaulut soimaan ja glögiä mukiin, kyllä se siitä!




Myyjäisiin virkkaamani kirkasväriset kaulaliinat eivät käyneet kaupaksi.



Eikä myöskään vähemmän kirkkaat. Siispä lahjoitin ne eilen hyväntekeväisyyteen.



Puutarhassa kävelen joka päivä.





Tänään kävelin suolla koko lyhyen valoisan ajan. Luonnossa elämän mittakaava saa oikeat suhteet, omat murheet ja huolet alkavat näyttää pienemmiltä, on helpompi olla. Kun tulin kotiin, luin lehdestä Miina Äkkijyrkän haastattelun rakkaudesta luomakuntaan. Ymmärsin häntä hyvin.

syviä pohjavirtoja ja pinnallisia iloja

Huh. Kun elämän mustimmat pohjavirrat meinaavat väkisin vetää mukaansa, kun vatsaa polttaa ja rintaa puristaa, on tarrauduttava pinnallisiin iloihin. Mentävä tanssikerhoon tanssimaan valssia. Opeteltava suomalaisen, wieninvalssin ja englantilaisen hitaan valssin eroja. Mutta kun ajat pois tanssikerhon pihalta pimeyteen, olet taas yksin. Liikunnan suoma mielihyvä häipyy vähitellen ja murheellinen olo palaa.

Tänään tapasin ystäväni. Hän ymmärsi, löysi oikeat sanat.

"Ei saa jäädä tuleen makaamaan." Tuo sananparsi sai minut joskus kiukustumaan ja ärtymään, mutta ymmärrän nykyään paremmin sen sisältämän viisauden. Toiminta on se, joka on ihmistä auttanut kautta aikojen. On pitänyt hoitaa karja, laittaa lapsille ruokaa, pestä pyykit, kyntää ja kylvää pellot ja hakata polttopuut. Toiminta auttaa unohtamaan, konkreettiset työn tulokset saavat uskomaan tulevaan ja toiminnan tuoma mielihyvä karkottaa hetkiseksi fyysisen pahan olon.

Siispä lämmitin talon oikein lämpimäksi. Leivoin kaksi taatelikakkua ja marjapiirakan, tein kiisselin, pesin pyykit, siivosin vähän ja nyt lähden ulos säkkipimeään ja sumuiseen iltaan. Ennen pelkäsin pimeää, mutta nykyään pidän siitä, että voin piiloutua pimeyteen, se tuntuu turvalliselta ja hyvältä. Pimeys on paksu pehmeä peitto, johon kääriydyn.

suutarista ja vähän muusta

Sain viimeinkin lähetettyä kenkäpussin naapurikaupungin suutariin. Viikon reissu kengillä ja tässä ne nyt ovat: neljät nahkakengät, kahdet muusta materiaalista ja yhdet ihanat puiset. Koko satsin hinta 75 euroa. Hintaan sisältyi vielä yksi laukun
korjaus. Oliko kallista? Ei minusta, sillä kävelen näillä pitkään. Seuraavaksi sitten saappaiden vuoro.


Kirjoitan kengistä, kun en voi kirjoittaa siitä, mikä juuri nyt painaa mieltä. Syvä huoli, pelko ja suru, ne ovat päällimmäisinä tunteina. Kun voisikin omalla toiminnallaan estää kaikkea pahaa tapahtumasta. Mutta kun ei voi. Kunpa voisikin olla syyttelemättä itseään ja ajatella, että jokainen tekee valintansa itse. Mutta kun ei voi.

sittenkin väärä valinta?

Liityin kirjakerho JUJUun. Sain valita liittymislahjaksi kaksi kirjaa. Kirjapaketti tuli tänään. Innoissani laitoin kahvit tippumaan, leikkasin paksun siivun taatelikakkua ja istuin lempparituoliini nauttimaan kirjoista. Mutta voi - kirjat olivat tosi suuri pettymys! Kuinka voinkaan valita näin väärin! Kirjojen kuvat, ohjeet ja ideat - ei MITÄÄN minulle. Mitä kaikkia muita kirjoja siellä olikaan valittavissa ja minä nämä.... Harmitti niin vietävästi.

Hetken ymmärsin ihmisiä, jotka ravintolassa tarkkailevat muiden tilaamia annoksia ja harmittelevat, etteivät sittenkin tilanneet jotain muuta kuin sitä, mitä tilasivat. No, valintojen kanssa on elettävä, oli ne sitten oikeita tai vääriä.

kattaus kahdelle

Tämä on tilanne: vain kahdelle katetaan. Surullinen ja tyhjä olo. Perusperhettä ei enää ole eikä se koskaan enää palaa kuin korkeintaan lyhyiksi hetkiksi.

Poika on opiskelemassa, tytär samoin ja mies jossain Atlantin yllä lentokoneessa matkalla Karibialle. Olemme vain me kaksi, nuorin ja minä. Ja kissat ja koirat, tietenkin. Ainakin seuraavat kolme viikkoa mennään näin.

aamulla metsässä

Hiljainen talo, pari mukillista tummaa kahvia. Olin valmis suunnistamaan lähimetsään.

Niin tyyntä ja hiljaista. Puron solinan saattoi kuulla jo kaukaa.

tavallinen perjantai

Ehkäpä ajatus Karibialle muuttamisesta ei sittenkään ole hullumpi, ajattelin, kun kannoin yksin puita keittön uuniin. Väki vähenee, työt ei. Saman verran pitää lämmittää, onpa sitten taloa asumassa yksi tai viisi ihmistä.

Iltapäivän hämärässä siivoilin ja laitoin viikonlopun ruuat. Samalla kuuntelin radiosta Talvisodan veteraanien muisteluita talvesta, jolloin pahimmillaan oli pakkasta -45 astetta. Muistelin omaa isää, joka nuorena miehenä joutui suoraan armeijasta sotaan. Viisi vuotta Kannaksella, jonne äitini koti jäi ja jonne tytär nyt lähtee katsomaan Talvisodan taistelupaikkoja. Perheemme kipeintä historiaa.

Kuuntelin Hartaita säveliä ja iltahartauden, nekin ohjelmat vielä olemassa! Temppeliaukion kirkosta tuli Radion Sinfoniaorkesterin konsertti ja väliajan teema oli "Miksi taidemusiikkia tarvitaan?" Käsittämättömän hieno esitys musiikin merkityksestä ja tulkinnasta. Jotkut osaavat muotoilla vaikeat asiat ymmärrettäviksi
lauseiksi, joissa jokaisella sanalla on merkitys ja syvällinen sisältö. Jokaisesta lauseesta olisi halunnut pitää kiinni hetken pidempään ja tutkia sen kaikki merkitykset. Konsertin jälkeen mietin, miksi niin harvoin kuuntelen radiosta klassista musiikkia.Varmaankin siksi, että olen niin harvoin yksin kotona. Nyt olin. Minulla on äänekäs ja touhukas perhe.

Harras marras - sellainen olo on ollut koko viikon. Harras ja hyvä. Pimeys ja hiljaisuus tekevät hyvää sielulle. Sopivat minulle juuri nyt.

Ehkei sittenkään Karibialle. Talossa on lämmin, taatelikakku tuoksuu, kynttilät palavat. Täälläkin on hyvä olla.

taas uusi rakkaus

Taas uusi rakkaus: oi ihanat puristimet, taltat, naulat ja vasara! Höyläpenkki kaikkine mahdollisuuksineen! Akkuporakone! Nyt ymmärrän, miksi jokaisella miehellä pitää olla VERSTAS. Ja naisella kans. Höyläpenkki on ainakin PAKKO saada!

Tänään oli siis entisöintikurssi.






Talvi tuli. Maisemat on kuin sadusta.

Vielä kaksi päivää töitä. Pitäisi jaksaa, vaikka nyt tuntuu, että veto on poissa. Duracell-pupu hiipuu. Virta vaan loppuu. Hyvää yötä.

marraskuu

Puutarhan väriloisto on muuttunut pehmeiksi harmaan ja ruskean sävyiksi. On hiljaista ja elotonta. Nautin hiljaisuudesta, kun kuljen puutarhan läpi rantaan.





Lokakuun punaiset, siniset ja violetit auringonlaskut vaihtuivat marraskuun harmaaseen. Teen pitkiä kävelylenkkejä ja nautin, kun paksu harmaa hämärä piilottaa loputkin sävyt.

ei todellista!

Torstai-iltana ajelimme tyttären kanssa Helsinkiin. Niin kaunis auringonlasku jälleen ja sitten kuutamo. Ensimmäistä kertaa elämässäni ajoin AUTOA Helsingissä. Tietenkin jännitin ihan hirveästi, mutta hyvin se meni. Olenhan sentään 30 vuotta sitten PYÖRÄILLYT siellä ;) Nykyään vaan en usko sitä oikein itsekään: joko liikenne on muuttunut hurjemmaksi tai minä hitaammaksi. Mutta nyt ajoin autoa ja olen ylpeä itsestäni.



Perjantaina rakensimme näyttelyn. Jännitys laukesi, sillä työmme sopivat yhteen ja olimme tyytyväisiä ripustukseen, vaikka emme valaistukseen. Illaksi kävimme ostamassa sushia ja pullon viiniä.



Lauantaina oli avajaiset ja olin iloinen, että molemmat tyttäret olivat mukana tarjoilemassa. Vaikka sitten arvioivatkin joutessaan töille antamamme nimet: "(naurua)Miksei näillä voi olla kunnollisia nimiä niinkuin Joki tai Simpukka? Mistä te nämä tekotaiteelliset nimet keksitte? Googlasitte, vai?(naurua)" No, nuorien on vaikea ymmärtää sielullisia nimiä, kuten eräs ystäväni sanoi.



Ihanat avajaiset, ihania vieraita, mukava tunnelma.

Mutta paras tulee nyt. Enkä oikein vieläkään usko, ettei tämä ole unta.
Työpäivän aikana oli kännykkään tullut viestejä, että pääsitte sitten Hesarin Minne mennä -palstalle. Töiden jälkeen suoraan kirjaston lukusaliin. Meinasin revetä: näyttelymme oli Minne mennä -palstan ingressissä! Ja ketä muita: Eija Ahvo ja Susanna Haavisto, Anna Kontula ja Hurjaruuth! Missä seurassa! Olen taatusti urani huipulla, en varmasti ole enää koskaan tällaisella paikalla. Sain juuri ystävältäni viestin: huomasitko Hurjaruuthin tanssiteoksen nimen? TUIKE, jotain tuttua? Outoja yhteensattumia?

Mutta ei tässä perheessä pääse mikään ylimääräinen nousemaan hattuun. Mies kommentoi: "Onkohan tässä päässyt tapahtumaan joku virhe?" Virhe?

Sinne vaan, Viikkiin Meidän näyttelyn lisäksi trooppinen puutarha on näkemisen arvoinen. Nimet vieraskirjaan ja kaikki kommentit toivottavia!

äiti-malli

Tässä harjoittelen poseeraamista hienoissa kirppismekoissani. Musta on ohutta täysvillaa (huomasin kuvasta, että taitaa tarvita alushameen!), ihanasti pikkunapeilla koristeltu ja katsokaa leikkauksia ja laskoksia! Ostin, vaikka vierastan mustaa.

Vaaleansininen on kans villaa, hienostunut siniharmaa väri, yksinkertaisen tyylikkäät yksityiskohdat, mutta vähän iso minulle. Täytynee istua ompelukoneen ääreen joku ilta.

Kuopus antoi poseerausohjeet ja otti kuvat.

Tykkään mekoistani TOSI PALJON.

näyttelykuumetta

Näyttelykuume nousee! Viimeiset kuvat ovat kehystettävänä, pimiötyöskentely on tällä erää ohi. Avajaiskutsut lähtivät tänään, ihana 60-luvun villamekko tuulettumassa ulkona, sijainen hankittu, vain matkalaukku pakkaamatta.






Sataa ja on pimeää. On aika muistella syksyn viimeisiä värejä. Aika etsiä kynttilät ja lisää villahuopia. Hakea vintistä talvitakit ja saappaat. Kuulostella talven tuloa.

koulutusta

Kerrankin kiva toiminnallinen koulutuspäivä. Tunsin itseni tosi kömpelöksi hohtimien, sahojen ja puristimien kanssa. Akkuporakoneeseen ihastuin koko sydämestäni. Ja höyläpenkki; sellainen pitäisi ehdottomasti olla kotonakin!

Porailin aihioita koruihin, joihin voi sitten ommella kuvioita mielensä mukaan. Yhden ristipistorintaneulan sain valmiiksikin. Nyt jäitä hattuun, etten ala nyt intoilla näistä puutöistä.



Koska on viimeksi ollut näin ihana lokakuu? En edes muistanut, että lokakuun värit voivat olla NÄIN ihania, kun aurinko paistaa. Keltaisen, ruskean, sinisen ja violetin sävyt... niin kaunista!